Usein ajatellaan, että Suomen musiikkitaivaan suurimpia tähtiä ovat he, joita nähdään valokeilassa useiten, kuten esimerkiksi Cheek, Haloo Helsinki!, Antti Tuisku, Jenni Vartiainen, Elastinen, Chisu, JVG, Jari Sillanpää, jne. Nämä tähdet eivät kuitenkaan aina välttämättä ole kuunnelluimpia artisteja, ainakaan radiossa. Viime vuonna eniten radiosoittoa ei nimittäin saanut kukaan edellä mainituista.
Tekijänoikeusjärjestö Gramex selvitti perinteiseen tapaan viime vuoden soitetuimmat artistit ja kärkihitit yksityisissä radioissa. Kotimaisia kappaleita oli 20 soitetuimman hitin joukossa viisi ja kotimaisia artisteja oli 20 soitetuimman artistin joukossa kahdeksan.

Yksityisten radioiden soitetuin artisti vuonna 2016 oli Juha Tapio, jonka kappaleita soitettiin vuoden aikana 23 320 kertaa. Kaikki yksityiset radiot yhteen laskien Juha Tapion tuotantoa soi keskimäärin 63 kertaa päivässä.

Juha Tapio on yhtyeensä sijoituksesta mielissään.
– Aku Ankan veljenpoikia lainatakseni: sijoitus tuntuu eri kivalta! Se kun osaltaan kertoo siitä, että laulut soivat ja elävät keikkojen lisäksi päivittäisessä arjessamme. Ja siitäkin, että niitä soivia lauluja on kertynyt jo jonkin verran. Tämmöinen tuntuu lauluntekijästä palkitsevalta.
Sijoitus ei kuitenkaan tullut täytenä yllätyksenä.
– Jos muistan oikein, niin viime vuonna sijoitus oli sama. Kun tämä ei ole kuitenkaan kisa, niin en sillä tavalla osaa odottaa mitään sijoitusta. Biisien elinkaari kiinnostaa kyllä.
Juha Tapio on sekä musiikin tekijä, että esittäjä. Hänen mukaansa musiikin tekeminen on tiimityötä.
– Kyse ei ole pelkästään sanoituksesta ja sävellyksestä. Joskus bändin suoritus, vaikkapa legendaarinen kitarasoolo, komppi tai joku tuottajan sovituksellinen oivallus on se juttu, joka tekee biisistä tunnistettavan.
Juha Tapio pitää tärkeinä muusikoille ja tuottajille kerättäviä Gramex-korvauksia.
– Gramex-korvaukset kohdistuvat juuri näihin suorituksiin, ja ovat siksi paitsi monille soittajille tärkeitä tulonlähteitä ja muutenkin enemmän kuin paikallaan.
Soitetuimpien artistien top 20:ssä on kahdeksan kotimaista artistia. Toiseksi soitetuin kotimainen artisti löytyy sijalta viisi, Kaija Koota soitettiin 20 923 kertaa. Kaija Koon jälkeen seuraavaksi soitetuin kotimainen artisti on sijalla 12 Haloo Helsinki! yhteensä 16 512 soittokerralla.
Top 20:ssa löytyy lisää suosittuja kotimaisia artisteja. Sijalla 14 15 077 soittokerralla, sijalla 15 Vesala 14 882 soittokerralla, sijalla 16 Jenni Vartiainen 14 580 soittokerralla, sijalla 17 Chisu 14 314 soittokerralla ja sijalla 19 Eppu Normaali 13 520 soittokerralla.
Tequila soitetuin kotimainen kappale

Norjalaisen Alan Walkerin kappaletta ”Faded” soitettiin viime vuonna eniten yksityisissä radioissa. Kappale soi vuoden aikana yhteensä 11 439 kertaa. Kaikki yksityiset radiot yhteen laskien se tekee keskimäärin 31 kertaa päivässä.
Toiseksi eniten eli 10 286 kertaa soitettiin Sian ja Sean Paulin kappaletta ”Cheap Thrills”. Kolmanneksi soitetuin oli 9 332 soittokerralla Mike Posnerin ”I Took A Pill In Ibiza (Seed remix)”.
Listan soitetuin kotimainen kappale löytyy sijalta seitsemän. Se oli Vesalan ”Tequila” 7 195 soittokerralla. Kymmenen kärkeen mahtui mukaan myös toinen kotimainen kappale. Sijalla kahdeksan, 7152 soittokerralla, oli Juha Tapion ”Jotain niin oikeaa”.
Nämä tiedot ilmenevät Tekijänoikeusjärjestö Gramexin selvityksestä, joka laati Gramexin Kari Niemelä radioiden Gramexille ilmoittamien soittolistojen perusteella.

Vuoden 2016 soitetuimmat kappaleet yksityisissä radioissa

1. Alan Walker ”Faded” 11439
2. Sia Feat. Sean Paul ”Cheap Thrills” 10286
3. Mike Posner ”I Took A Pill In Ibiza (Seeb Remix)” 9332
4. Justin Timberlake ”Can`T Stop The Feeling” 8330
5. Justin Bieber ”Love Yourself” 8283
6. Jonas Blue Feat. Dakota ”Fast Car” 7824
7. Vesala ”Tequila” 7195
8. Juha Tapio ”Jotain niin oikeaa” 7152
9. Shawn Mendes ”Treat You Better” 7125
10. Imany Feat. Filatov & Karas ”Don’t Be So Shy (Filatov & Karas Remix)” 6788
11. Adele ”Hello” 6654
12. Coldplay ”Hymn For The Weekend” 6395
13. Kaija Koo ”Siniset tikkaat” 5678
14. Alan Walker ”Sing Me To Sleep” 5644
15. Mike Perry Feat. Shy Martin ”The Ocean” 5541
16. Sia Feat. Kendrick Lamar ”The Greatest” 5501
17. Shawn Mendes ”Stitches” 5477
18. Apulanta ”Valot pimeyksien reunoilla” 5474
19. Kygo Feat. Maty Noyes ”Stay” 5426
20. JVG ”Hehkuu” 5070

Vuoden 2016 soitetuimmat esittäjät yksityisissä radioissa

1. Juha Tapio 23320
2. Madonna 21781
3. Sia 21655
4. Bruce Springsteen 21562
5. Kaija Koo 20923
6. Adele 19303
7. Bon Jovi 18739
8. Michael Jackson 18207
9. Alan Walker 18024
10. Shawn Mendes 17012
11. Justin Bieber 16893
12. Haloo Helsinki! 16512
13. Coldplay 16227
14. Yö 15077
15. Vesala 14882
16. Jenni Vartiainen 14580
17. Chisu 14314
18. Queen 13697
19. Eppu Normaali 13520
20. Bryan Adams 13402
STT