Way Out West -festivaaleilla jälleen kankaanpainatusasema
Viime vuonna Weekday ja Göteborgissa järjestettävä Way Out West yhdistivät voimansa ensimmäistä kertaa tarjoamalla ekologista festarimuotia Skandinavian musiikkifaneille. Tänä vuonna Weekday palaa festarien virallisena muotiyhteistyökumppanina tuplaten samalla myyntitilansa festivaalialueella ja laajentamalla siellä myynnissä olevaa valikoimaansa.
Vuoden 2013 festarien kankaanpainatusasema oli menestys, ja tänä vuonna tavoitteena on tehdä kaikki entistä isommin ja paremmin. Weekday tarjoaa painatetun festarikokoelman, johon kuuluu ekologisista materiaaleista valmistettuja t-paitoja, huppareita, kangaskasseja ja hattuja, sekä päivittäin vaihtuvia printtejä, jotka kuvastavat festivaalin ohjelmaa. Weekday myy yhteistyössä Way Out Westin kanssa myös bänditavaraa sekä virallisia festarivaatteita.
Kesäkuun 9. päivä alkaen on myös mahdollista voittaa kaksi vip-lippua festareille, 800 € lahjakortti sekä saada oma design virallisiin festarituotteisiin. Festivaaleilla esiintyy suuri määrä huippuartisteja, kuten mm. OutKast, Queens of the Stone Age, Robyn, Janelle Monáe ja Neneh Cherry. Kilpailuun voi osallistua lataamalla festariaiheisen kuvan Instagramiin käyttäen hashtagia #weekdaytee.
Weekday on ylpeä päästessään osaksi ympäristöystävällistä festaria, joka pyrkii tekemään hyvää käyttämällä 100 % ekologista puuvillaa, kierrätettyä polyesteriä sekä ympäristöystävällisiä väriaineita, joissa ei ole lainkaan PVC:tä, ftalaatteja ja formaldehydejä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”