Nuorten uusi villitys halutaan kieltää alle 18-vuotiailta
Lasten terveysfoorumi pitää viimeaikoina varsinkin nuorten keskuudessa suosituksi noussuttta energianuuskaa haitallisena lasten ja nuorten terveystottumusten kehittymiselle ja vaatii tuotteen myyntikieltoa alle 18-vuotiaille. Foorumin mukaan myös vanhempien ja lasten kanssa tekemisissä olevat aikuiset tarvitsevat tietoa energianuuskasta ja sen käytön riskeistä.
Nuorten terveystapatutkimuksen ja Kouluterveyskyselyn mukaan nuorten nuuskan käyttö on lisääntynyt Suomessa huolestuttavasti. Nuuskaa käyttävät erityisesti pojat, mutta myös tyttöjen nuuskan kokeilussa ja käytössä on havaittavissa kasvua ja asenteissa muuttumista positiivisempaan suuntaan. Syöpäjärjestöjen teettämän Nuuska nuorten maailmassa -selvityksen (2013) mukaan nuoret liittävät nuuskaan ja sen käyttöön hyvin positiivisia mielikuvia. Nuuska nähdään miehekkäänä ja muodikkaana, parempana ja terveellisempänä ja hyväksyttävämpänä tuotteena kuin savukkeet.
Lasten terveysfoorumin mukaan on eettisesti arveluttavaa tarjota lapsille käyttömahdollisuus terveyden kannalta tarpeettomalle tuotteelle, joka samalla vahvistaa nuuskan positiivista mielikuvaa. Energianuuskan avulla lapsi ja nuori oppii nuuskan käyttötavan. Myöhemmin on helppo siirtyä käyttämään nikotiinia sisältävää nuuskaa. Energianuuskaa saa myydä tällä hetkellä kaikenikäisille ja se näyttää samalta kuin oikea nuuska. Tämä aiheuttaa hämmennystä ja vaikeuttaa vanhempien ja muiden aikuisten puuttumista nuorten nuuskan käyttöön riippumatta nuuskatuotteesta.
Huomionarvoista on myös se, että energianuuskan sisältämä kofeiini ei ole haitatonta lapsille. Jo pienet määrät kofeiinia voivat aiheuttaa ärtyneisyyttä, levottomuutta, unihäiriöitä ja jopa riippuvuutta. Siksi valtion ravitsemusneuvottelukunta on juomia koskevassa suosituksessaan päätynyt siihen, että kofeiinipitoisten juomien, esimerkiksi kola- ja energiajuomien, käyttöä ei suositella alle 15-vuotiaille.
Vastuu lasten ja nuorten terveiden elintapojen edistämisestä on vanhemmilla, muilla aikuisilla sekä julkisella vallalla. On tärkeää laajasti tiedottaa energianuuskan käytön riskeistä esimerkiksi koulujen vanhempainilloissa ja urheiluseuroissa. Energianuuskan myynnin kieltämisellä alle 18-vuotiaille ja tiedon lisäämisellä laajasti voidaan odottaa saatavan toivottuja tuloksia.
Mitä energianuuska on?
Energianuuska on nikotiiniton valmiste, joka sisältää piristäviä ainesosia kuten esimerkiksi vihreää teetä, kofeiinia, ginsengiä, vitamiineja ja mineraaleja. Se on tupakkajäljitelmä, joka muistuttaa nuuskaa ja sitä käytetään samalla tavalla. Energianuuskaa voi vapaasti ostaa kaupasta ja kioskeista. Myynti on laillista eikä tuotteen ostamiselle ole ikärajoja. Energianuuskan mainonta on kuitenkin kielletty tupakkalailla, koska energianuuskaa voidaan pitää tupakan vastikkeena. Energianuuskaa markkinoidaan piristeenä ja nuuskan käytön lopettamisen helpottajana, josta ei kuitenkaan ole tutkimusnäyttöä. Ruotsissa sitä myydään paikoni harjoittelunuuskan nimellä. Lasten terveysfoorumi korostaa, että markkinatavoitteet eivät saa mennä lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin edellytysten edelleLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Viisuasiantuntijalta täyslyttäys ammattilaisraadeille – ”Kuuseen”
- Ruotsin Euroviisuedustaja Felicialta tiukkaa tekstiä: ”En ainakaan aio matkustaa Suomeen”
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Huhut ovat sittenkin totta!
- Euroviisut 2026: Finaali, tulokset, esittäjät, biisit
- Iida Vainio kohahdutti VIP-tapahtumassa – kroppa sai leuat loksahtamaan
- Suomen kultainen esiintymispaikka herätti syytökset suosimisesta: ”Pirullista ja puolueellista”
- Muistatko suosikkisarja Melrose Placen? Tältä naistähdet näyttävät nykyään
- Kasinorakastajan blogi: On aika valittaa
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Itävaltalaislehdeltä rajuja syytöksiä Lampeniuksesta ja Parkkosesta: Yleltä suoraa puhetta
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Ruotsin Euroviisuedustaja Felicialta tiukkaa tekstiä: ”En ainakaan aio matkustaa Suomeen”
- Iida Vainio kohahdutti VIP-tapahtumassa – kroppa sai leuat loksahtamaan
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Huhut ovat sittenkin totta!
- Viisuasiantuntijalta täyslyttäys ammattilaisraadeille – ”Kuuseen”
- Muistatko suosikkisarja Melrose Placen? Tältä naistähdet näyttävät nykyään
- Herkullinen arvio Euroviisujen alla – Suomelle jysähtää jättipotti!
- Suomen kultainen esiintymispaikka herätti syytökset suosimisesta: ”Pirullista ja puolueellista”