Monet parisuhteessa olevat toivoisivat olevansa mieluummin sinkkuja, ja suurin osa sinkuista haluaisi mieluummin olla parisuhteessa.

Kumpi on parempi, vai onko lopulta kumpikaan? Vai onko ihminen onnellinen vasta silloin, kun on jotain valittamista?

Joka tapauksessa, jos et halua pysyä ikuisesti sinkkuna, ehkä ei kannata lukea näitä tositarinoita sekopäisistä ex-kumppaneista.

1. Kirjailija

Kirjoitti ja julkaisi minusta kirjan, joka on myynnissä kaikkialla ja on myös yliopistojen lukulistoilla.

Jutun idea? Kokoelma poeettista runoutta, täydennettynä hahmotelmilla ja piirustuksilla vanhoista valokuvistani, yksityiskohtia vaikeasta kaksi vuotta kestäneestä suhteesta… jota ei koskaana tapahtunut. Aivan oikein, en edes tiennyt tämän naisen kuvitelleen, että olimme minkäänlaisessa parisuhteessa, kunnes kirja julkaistiin. Ihanaa.

—Michael DeMattia, Facebook

2. Epäilevä ”Tuomas”

Ex-mieheni sanoi minulle, että halusi ”testin”, jossa osoitetaan että tyttäreni on minun, vaikka hän kirjaimellisesti katsoi tyttäreni tulevan ulos vaginastani.

—Lex Gore, Facebook

3. Sekaisin pissasta

Hän alkoi juoda omaa virtsaansa ja kylpeä siinä. Hän ajatteli että voisi olla Jeesus. Hänellä oli typerimpiä salaliittoteorioita, joita olen koskaan kuullut. Hän nöyryytti vartaloni piirteitä jatkuvasti. Pitääkö jatkaa?

—macrn

4. Hulluna musiikista

Tunnettuaan minut viikon, hän teki iPodiinsa soittolistan kappaleista, jotka muistuttivat häntä minusta – soittolistalla oli 600 kappaletta.

—Teresa Washington, Facebook

5. Pikkutarkka varas

Yksi existäni varasti kahvi- ja muovikuppini. Ei kaikkia, vaan pelkästään yhden jokaisesta setistä, jotta yksikään kuppisarjoistani ei enää olisi täydellinen ja minulla olisi pariton määrä kuppeja kaapissa.

—Shawna Sikora, Facebook

6. Lääketieteellinen hätätapaus

Muutama viikko eromme jälkeen sain sähköpostin, jossa ex-mieheni sanoi, että hän on selaillut sähköpostejaan ja huomannut meidän olleen ystäviä, mutta koska hän oli juuri ollut aivoleikkauksessa, hän oli menettänyt KOKONAAN muistinsa eikä tiennyt tarkalleen kuka edes oli. Hän jatkoi pyytämällä voisimmeko tavata, jotta voisin kertoa hänelle olimmeko ystäviä vai jotain enemmän. Tiesin että hän valehteli — jos menetät muistisi, olen aika varma ettet muista sähköpostisi salasanaa tai edes miten näppistä käytetään — joten tiedustelin millaisessa leikkauksessa hän oli ollut. Hän kertoi minulle hyvin erikoislaatuisesta aivoleikkauksesta, joka tehdään vain Afrikan lapsille joilla on afrikkalaisen unitautitulehduksen aiheuttama vesipää (aivojen turvotus). Lienee turha sanoa, että tein viisaasti kun lopetin suhteen.

—fionamcostello

7. Sitoutunut valehtelemaan

Hän feikkasi itselleen syövän sen jälkeen kun olin eronnut hänestä. Väärensi tulokset, sai feikkilääkettä ja meni jopa sairaalaan, josta lähetti minulle selfieitä. Kun en reagoinut siten kuin hän halusi, ex-mies ”parani” kuin taikaiskusta. #psycho

—dianacamilac

8. Voidevaras

Minun exäni ei tehnyt muuta kuin varasti voiteeni makuuhuoneen ikkunan kautta(olin jättänyt sen auki enkä ollut juuri silloin huoneessa) ja soitti minulle seuraavana aamuna kysyäkseen puuttuiko minulta jotain. Syy? Hän vain halusi jotain minun omaani.

—Desiree Michelle Hartney, Facebook

9. Iloinen telttailija

Exäni vei kaikki retkeilyvälineeni — teltan, makuupussit, talvitakin, saappaat — sekä omansa että minun — vei ne metsään ja JÄTTI NE SINNE. Tuhansien ja tuhansien dollarien arvoiset tarvikkeet. Jopa ylimääräiset peitot, kannut ja kattilat — kaikki mitä voi käyttää ulkona. Siis, mitä helvettiä, äijä.

—Sarah Anderson, Facebook

10. Äidin poika

Hän jätti minut, koska hänen äitinsä käski hänen tehdä niin.

—Hailey Renee, Facebook

11. Identiteettivaras

Exäniloi kerran chattiprofiilin, jossa oli MINUN kuvani ja hän esitti minua ”huvin vuoksi.” Sain tämän selville, koska satuin kävelemään huoneeseen, kun hän katsoi jonkun miehen tanssivan ”minulle.” Myöhemmin huomasin, että hän kirjautui omilla tunnuksillaan chattiin ja sai minut näyttämään hullulta stalkkerilta, joka ei edes ollut hänen tyttökaverinsa. Sitten hän poistui omasta profiilistaan ja kirjautui ”minun” profiiliin ja sai taas näyttämään siltä, että ”minä” etsin häntä. Paras asia mitä hän koskaan teki, oli kun hän jätti minut ollessani kahdeksannella kuukaudella raskaana.

—Cassandra Spindler, Facebook

12. Oikeustapaus

Hän rikkoi autoni ikkunan ja sitten monta viikkoa myöhemmin uhkasi haastaa minut oikeuteen, koska pidin koiran jonka olin ostanutkin! Hahhah, olin ilmeisesti kännissä koko suhteen ajan?

—dariene

13. Totuuden äänitorvi

Tyttöystäväni teki loput ja sanoi että tykkää peniksestä.

—sarahthefax

14. Haudutuspadan kidnappaaja

Exäni vaati haudutuspadastani lunnaita ja sanoi minulle, että ”en ansainnut sitä.”

—leilat4bf259e23

15. Erikoista kuurupiiloa

Piiloutui yhteisen ”ystävämme” takaluukkuun salakuunnellakseen keskusteluamme. Oikea ystäväni kuuli juonesta ja kertoi minulle etukäteen, joten esitin tietämätöntä, kunnes paljastin molemmat mätämunat pikkumaisesta suunnitelmastaan.

—meaganh4dc4f2a8b

16. Vierivä kivi

Exäni muutti pois asunnostamme, kun oli valvomassa luokkaretkeä Euroopassa! Törmäsin häneen myöhemmin vuoden kuluttua. Hän oli sinkku ja on lihonut 25 kiloa! #KarmaSucks

—kimberlysakowskya

17. Hää-stalkkeri

Menin hyvän ystäväni häihin muutama kuukausi eron jälkeen. Exäni soitti kaikkiin alueen hotelleihin, kunnes sai selville missä ystäväni ja sulhanen asuivat. Sitten hän soitti hääparin sviittiin klo 02:30 kysyäkseen olinko häissä jonkun toisen miehen kanssa.

—leahl4b1538a56

Lähde: Buzzfeed

Kuva: Pixabay