Anne seurustelee WTC-tornien kanssa – ”Suhteemme on seksuaalinen”
Suomalainen Anne kertoo Ylen Docstop-ohjelmassa, Rakkaani WTC, seurustelevansa New Yorkin World Trade Center -pilvenpiirtäjätornien kanssa, jotka tuhoutuivat terrori-iskussa vuonna 2001.
Dokumentissa Anne kertoo ihastuneensa torneihin 14-vuotiaana vuosi niiden tuhoutumisen jälkeen. Vuonna 2013 hän alkoi seurustella niiden kanssa. Hänellä on torneja edustava pienoismalli, joiden kanssa hän on jopa intiimissä kanssakäymisessä.
– Suhteemme on seksuaalinen. Intiimi kanssakäyminen ei ole kuitenkaan meidän suhteemme perusta. Mikään ei kaadu, jos sitä ei ole. Jos sitä on, niin ihan kiva, Anne kertoo dokumentissa.
Annella on tornien pienoismallin lähellä hyvä olo ja hän kokee saavansa niiltä vastarakkautta.
Annen seksuaalinen suuntautuminen on objektiseksuaalisuus, eli rakkaus esineisiin. Hän ei koe asiaa mitenkään ihmeellisenä, koska objektiseksuaalisuus on hänelle synnynnäistä siinä kuin muille esimerkiksi hetero- tai homoseksuaalisuus.
Alla dokumentti Annen parisuhteesta WTC-tornien kanssa.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa Yle Areenassa. Dokumentti esitetään televisiossa TV2-kanavalla keskiviikkona 11.9. kello 22.30.
Lähde: Yle Areena
Kuva: Pixabay
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta