Asia on selvitetty! Näin kauan seksi oikeasti kestää
Joskus seksuaalisen kanssakäymisen kesto voi vaikuttaa ikuisuudelta, varsinkin pornofilmeissä. Oikeassa elämässäkin se voi kestää kauan, mutta joskus koko ilo voi puolestaan olla ohi hetkessä. Millainen kesto on siis ”normaalia?”
Psykologian tohtori Brendan Zietsch Queenslandin yliopistosta on käynyt läpi monia tutkimuksia ihmisten yhdynnöistä ja on etsinyt todellista tietoa penetraation normaalista kestosta.
Ihmisillä on usein tapana kysyttäessä liioitella yhdynnän kestoa ja monet myös miettivät, kauanko sen tulisi normaalisti kestää. Tohtori Zietsch pyrki vastaamaan tutkimuksessaan tähän kysymykseen.
Yhdynnän keston mittaaminen ei ole kovinkaan yksinkertainen asia. Ihmiset yleensä pyöristävät ylöspäin sen aikaa arvioidessaan, sillä yhdynnän on sosiaalisesti suotavampaa kestää kauan ja kun se pornofilmeissäkin kestää kauan. Toinen ongelma on, että aikaa on vaikea arvioida ilman ulkopuolista apua, koska yleensä seksiä harrastettaessa ei tuijoteta kelloa.
Zietschin tutkimukseen osallistui 500 paria eri puolilta maailmaa. Pariskuntien akteja tutkittiin neljän viikon ajan sekuntikellojen avulla. Tutkimus ei ole täydellisen luotettava, koska sekuntikellon käyttö väkisinkin vaikuttaa mielialaan ja voi muuttaa pariskunnan käyttäytymistä.
Tutkimuksessa kävi ilmi, että penetraatio kesti 33 sekunnista 44 minuuttiin, kun jokaisen tutkitun pariskunnan kaikki yhdyntäkerrat otettiin huomioon.
Keskimääräiseksi ajaksi tuli 5,4 minuuttia. Zietsch otti tutkimuksessaan huomioon ainoastaan pelkän varsinaisen yhdynnän, eikä esimerkiksi suutelua, hyväilyä tai muita seksuaaliseen kanssakäymiseen liittyviä vaiheita.
Tutkimuksen mukaan kondomin käytöllä ei ollut vaikutusta aikaan, eikä myöskään miehen ympärileikkauksella. Myöskään tutkittujen pariskuntien maantieteellisellä sijainnilla ei ollut merkitystä, paitsi Turkissa yhdynnän kesto oli muita maita lyhyempi. Turkissa keskimääräinen aika oli 3,7 minuuttia.
Yhdellä asialla oli kuitenkin suuri merkitys yhdynnän kestoon. Tämä oli pariskuntien ikä. Mitä vanhempi pari, sitä lyhyempi kesto.
Lähde: Daily Mail
Kuva: Pixabay
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti