Erikoishaastattelussa Matti Nykänen – avoimia paljastuksia sänkyhommista
Koko Suomen mäkilegenda Matti Nykänen on hyvin avoimella tuulella ja puhuu omasta seksielämästään Seksitohtorin kyydissä -sarjan erikoishaastattelussa.
Nykänen vakuuttaa Satu Söderstömille olevansa ehdottomasti parisuhdeihmisiä, mitä tulee seksin harrastamisen suhteen. Entä sitten seksi sinkkuna?
– Sehän on vain terve, kättä päivää ja näkemiin, Nykänen tokaisee.
Nykänen kuvailee haastattelussa läheisyyttä ja rakastelua Pia-vaimonsa kanssa
– Mulle läheisyys ja toisesta kiinni pitäminen on yhtä orgasmia. Vaimon kanssa rakastellessa miettii, olikohan tää nyt hyvä hänelle, tulinkohan mä liian aikaisin tai sinnepäin. Ihanteellisinta on, kun toinen osapuoli saa orgasmin, vaikkei itse saakaan.
Rakastelulle pitäisi lisäksi varata riittävästi aikaa, Matti opastaa.
– Rakastelua ei kannata harrastaa hirveellä kiireellä, ei kellon kanssa -hommaa, miettiä milloin tulee poika kotiin, milloin ei.
Nykänen korostaa, että täytyy myös ottaa huomioon, ettei aina toista haluta, ketään ei voi ”väkisin ottaa”.
– En ole sellainen, että nyt sinne ja housut kinttuun, se on väärin.
Vaikka Nykänen keikkatyönsä vuoksi on kotoaan paljon pois, on hänen mukaansa luottamus kohdillaan.
– Ei ole mitään mielihaluja lähteä seikkailemaan tai vaarantamaan suhdetta. En ole sellainen jätkä, et meen jokaisen pöksyihin.
Vaikuttaa siltä, että mies tuntuu olevan hyvässä mieskunnossa ja seksi tuntuu kiinnostavan.
– Sellaista tilannetta ei ole tullutkaan, ettei mulla ole seissy. Ei ongelmia, että pitäis öljykanisterin kanssa lähteä temppuilemaan ja kun meen kotiin aina tekee mieli, lataa Nykänen.
Erikoishaastattelussa saadaan vastaukset vielä kiperimpiinkin kysymyksiin kuten:
– Milloin lähti poikuus?
– Onko Matti antanut nimikirjoituksensa genitaalialueelle?
– Mitä mieltä hän on suihinotosta?
Katso alta Matti Nykäsen erikoishaastattelu.
Seksitohtorin kyydissä on seksikauppa Huippukivan sarja, missä puhutaan seksistä, seksuaalisuudesta ja seksivälineistä avoimesti ja suoraan — haastateltavien omia seksikokemuksia sekä hyödyllisiä vinkkejä välineiden käyttöön. Viikoittaisia keskusteluja käydään tunnettujen tähtien kanssa. Itse seksitohtorina toimii seksologi ja seksuaalineuvoja Satu Söderström. Sarja on katsottavissa Huippukivan YouTube -kanavalla.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Maria Veitola pakkasi kamansa: ”Minä muutin, ei perheeni”
- Mikko ja Helena Koivun erodraamassa uusi shokkikäänne
- Kasinorakastajan blogi: Nettikasinoiden syyskuun uutuuspelien katsaus
- Archie Cruz järjesti raskaana olevalle Iida Vainiolle syntymäpäiväyllätyksen – Söpö kuva parista julki
- Mikko Koivu ja Natalie-rakas supisuomalaisissa syyspuuhissa – kuvat
- Kasinorakastajan blogi: Miten tietää, mitä pelata ja missä?
- Raskaana oleva Iida Vainio ilmestyi kameroiden eteen – näin upealta hän näyttää nyt
- Sara Parikka avautuu itkuisesta arjestaan – ”En jaksa enää”
- Helena Koivu käänsi katseita Turussa – tiukat trikoot varastivat kaikkien huomion
- Prinssi Harry ja herttuatar Meghan: ero tulossa?
- Maria Veitola pakkasi kamansa: ”Minä muutin, ei perheeni”
- Mikko ja Helena Koivun erodraamassa uusi shokkikäänne
- Mikko Koivu ja Natalie-rakas supisuomalaisissa syyspuuhissa – kuvat
- Archie Cruz järjesti raskaana olevalle Iida Vainiolle syntymäpäiväyllätyksen – Söpö kuva parista julki
- Kasinorakastajan blogi: Nettikasinoiden syyskuun uutuuspelien katsaus