Entinen alppihiihtäjä Kalle Palander ja hänen vaimonsa Riina-Maija Palander ovat peruneet avioerohakemuksensa. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Pariskunnan liitto on ollut varsin myrskyisä. Kalle jätti avioerohakemuksen Lapin käräjäoikeuteen 4. tammikuuta.

– Sain kuulla avioerosta asianajajani kautta, Riina-Maija kertoi tuolloin Iltalehdelle.

Riina-Maijan mukaan ei ollut ensimmäinen kerta, kun Kalle jätti avioerohakemuksen heidän suhteensa aikana.

– Hän on sen suutuspäissään tehnyt aiemminkin. Katsotaan nyt kaikessa rauhassa, miten asiat etenevät, Riinis totesi tuolloin.

Kallella ja Riina-Maijalla on kolme yhteistä lasta, Oda-Sofia sekä kaksoset Mona-Lisa ja Romeo.

Lähde: Ilta-Sanomat