Jarno Laasala puhuu avoimesti avioerostaan – joutui kohtaamaan syvän traumansa: ”Mieleni on halunnut unohtaa kaiken”
Suositun Atlantin yli -ohjelman neljännessä jaksossa nähdään tunteikkaita hetkiä, kun Duudsoneista tuttu Jarno Laasala avautuu avioerostaan, ja sen jälkeisestä henkisestä prosessistaan.
Laasala erosi vaimonsa kanssa vuonna 2020. Pariskunnalla oli takanaan pitkä, kahdenkymmenen vuoden suhde, joten uusi elämänvaihe tuntui Laasalasta aluksi oudolta.
– On todella uusi tilanne olla vain yksin. Enhän minä edes tiennyt, kuka minä olen, Laasala toteaa ohjelmassa.
Eroprosessin myötä Laasala sukelsi syvälle omiin ajatuksiinsa ja muistoihinsa. Hän alkoi ymmärtämään paremmin omia valintojaan ja etenkin sitä, miksi on halunnut ottaa suuria riskejä.
– Miksi on tehty sellaisia asioita, jotka ovat kuoleman vaarallisia? Liiketoiminnassa on otettu ihan äärimmäisiä riskejä, mies luettelee.
Lopulta Laasalalle selvisi, että häneltä on lapsuudesta jäänyt trauma, jota hän ei ole saanut työstettyä.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Laasalan ollessa 3-vuotias joutui hänen äitinsä kuukausien ajaksi sairaalahoitoon. Lapsena Laasala oli syyttänyt ikävästä tapahtumasta itseään, vaikkei hänellä ollut mitään osuutta asiaan.
– Mieleni on yksinkertaisesti halunnut unohtaa sen kaiken. Se on ollut jotenkin niin rankka asia itselle.
Koko tapahtumaketjun muistaminen on Laasalan mukaan tuonut hänen elämäänsä vastauksia, jotka selittävät paljon hänen menneisyyttään.
– Tässä on nyt jokin logiikka Jarnon elämässä, Laasala summaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Atlantin yli -ohjelma nähdään TV5-kanavalla ja Discovery+-palvelussa keskiviikkoisin.
Lue myös:
Anna: Jarno Laasala toipuu erostaan – ”Olen heikko ja rikki”
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta