Jasper Pääkkönen julkaisi ensimmäisen kuvan häistään – Alexandra Escatin asuvalinta yllättää!
Suomen menestyneimpiin näyttelijöihin lukeutuva Jasper Pääkkönen meni eilen keskiviikkona 3. toukokuuta naimisiin filippiiniläislähtöisen puolisonsa, malli Alexandra Escatin kanssa. Onnellisesta uutisesta kertoi Ilta-Sanomat.
Lehden saamien tietojen mukaan Helsingissä järjestettyyn vihkitilaisuuteen osallistui vain muutamia kymmeniä vieraita.
Nyt pariskunta on julkaissut häistään ensimmäisen kuvan sosiaaliseen mediaan. Näyttävä otos löytyy Jasper Pääkkösen omalta Instagram-tililtä.
– Herra ja rouva, Pääkkönen kirjoittaa ytimekkäästi englanniksi.
Kuvasta paljastuu, että tuoreen avioparin juhlatyyli on ollut vaaleansävyinen ja moderni. Alexandra on pukeutunut valkoiseen housuasuun, jonka kruunaa pitkä viitta. Asu on yllättävä, sillä moni morsian astelee yhä tänä päivänä alttarille juhlavassa mekossa.
Jasper puolestaan on sonnustautunut vaaleanharmaaseen pukuun, joka sopii hyvin yhteen Alexandran poikkeuksellisen asun kanssa.
Kasvoillaan molemmilla pariskunnan osapuolilla on onnellinen hymy. He laskeutuvat käsi kädessä alas Jasperin omistaman Löyly-ravintolan kattoterassilla sijaitsevia portaita.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Jasperin rakkaudentäyteinen julkaisu on kerännyt valtavan määrän onnitteluja parin julkkisystäviltä ja faneilta. Muun muassa näyttelijätähti Peter Franzén on kommentoinut postausta lukuisin sydänemojein.
– Upeaa, rajut onnittelut! toivottaa juontaja Mikko ”Peltsi” Peltola.
– Onnea! muotoilee näyttelijä Krista Kosonen.
– Onnea, komppaa näyttelijä Venla Savikuja.
Lue myös:
IS: Jasper Pääkkönen ja Alexandra Escat menivät naimisiin!
Jasper Pääkkönen ja Alexandra-rakas menevät naimisiin – katso kuvat villistä polttariviikonlopusta!
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn