"Kerran pettäjä, aina pettäjä" – nyt tiede on todistanut väitteen
Jokaisella meistä on toisinaan valikoiva muisti. Tietynlainen valikoivuus voi kuitenkin johtaa toistuvaan huijaamisen tai pettämiseen. Tieteen sanoin kyse on ”epäeettisestä muistinmenetyksestä”, ja tutkijat ovat sitä mieltä, että ilmiö voi etäännyttää meidät omasta huonosta käytöksestämme. Tällainen valikoiva muisti tekee myös pettämisen ja huijaamisen todennäköisemmäksi.
Tutkimuksissa on saatu lisänäyttöä siitä, että väite ”kerran pettäjä, aina pettäjä” pitää paikkansa. Tiedejulkaisu Archives of Sexual Behaviourissa julkaistiin tutkimus, jossa seurattiin 484 osallistujaa heidän romanttisissa suhteissaan.
Tutkijat pyysivät osallistujia kertomaan kaikista parisuhteen ulkopuolisista seksisuhteistaan sekä siitä, jos he epäilivät kumppanillaan olevan sivusuhteita.
Tulokset osoittivat, että henkilöt, joilla oli aiemmin ollut syrjähyppyjä pettivät uudelleen kolme kertaa todennäköisemmin kuin ne, jotka olivat aiemmin olleet uskollisia.
Yhdysvalloissa tehty ja Proceedings of the National Academy of Sciences -julkaisussa julkaistu tutkimus selvitti, että muistamme toisten tekemät vääryydet huomattavasti helpommin kuin omamme.
Tutkijat tekivät useita kokeita. Eräässä niistä he seurasivat 70 opiskelijaa, jotka pelasivat kolikonheittopeliä, jossa rahan huijaaminen toisilta oli kohtuullisen helppoa.
Kaksi viikkoa myöhemmin osallistujia pyydettiin täyttämään kyselyjä, joissa keskityttiin heidän muistoihinsa peleistä ja ateriasta, jonka he söivät samana iltana. Osallistujista 43 prosenttia kertoi huijanneensa, mutta heidän muistonsa huijaamisesta eivät olleet läheskään niin yksityiskohtaisia kuin saman illan ateriaa koskevat muistot.
Lisäksi tutkijat tekivät kokeen, jossa rohkaistiin joko suosimaan tai välttämään jatkuvaa huijaamista. Tällä kertaa 230 opiskelijaa osallistui nopanheittopeliin. Kolme päivää myöhemmin osallistujat pelasivat sanapeliä, jossa heidän oli helppo huijata rahaa.
Usealla osallistujalla oli ongelmia muistaa edellistä huijaamistaan, ja siksi he huijasivat todennäköisemmin uudessa pelissä. Tutkijat päättelivät, että kykenemme vähättelemään epäeettistä käytöstämme, sillä siten voimme pitää yllä positiivista minäkuvaa.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
- Sara Siepiltä riipaiseva avautuminen
- Huh! Jipun ja Samuli Edelmannin törkeä käytös tuli ilmi
- Mikko Koivulta yllättävä veto: nyt puhutaan miljoonista
- Käärijä hämmentää sekopäisessä asussa – nämä kuvat eivät jätä kylmäksi
- Pyhimys järkyttää: Myönsi viestittelyn lapsen kanssa
- Sanna Marinin ökymatka Emma-tyttären kanssa – katso harvinaiset kuvat
- Janni Hussi järkyttyi vauvauutisesta: ”Iso kriisi”
- Veronica Verho avautuu väleistään Vappu Pimiään:”Ei ole kunnioittavaa toimintaa”
- Frederik iski 50 vuotta nuoremman kaunottaren: ”Menin taas kerran syömään kuormasta”
- Prinsessa Catherinen syöpätaistelusta paljastui uutta tietoa
- Veronica Verho avautuu väleistään Vappu Pimiään:”Ei ole kunnioittavaa toimintaa”
- Sanna Marinin ökymatka Emma-tyttären kanssa – katso harvinaiset kuvat
- Jaakko Parkkalin teko sai järkyttyneen vastaanoton – Kastanja Rauhalalta kaiken puhuva kommentti
- Käärijä hämmentää sekopäisessä asussa – nämä kuvat eivät jätä kylmäksi
- Janni Hussi järkyttyi vauvauutisesta: ”Iso kriisi”
- Totuus Erja Häkkisen elämäkerran peruuntumisesta – ”Vääristelevää tarinaa”
- Pyhimys järkyttää: Myönsi viestittelyn lapsen kanssa
- Frederik iski 50 vuotta nuoremman kaunottaren: ”Menin taas kerran syömään kuormasta”
- Linnea Leino vastaa suhdehuhuihin
- Riikka Purralta paljastus parisuhteesta