Vanhemmat käyttävät veronpalautukset ja lapsilisät seksileluihin!
Kun suomalaiset saavat tänään tileillensä veronpalautukset, on todennäköistä, että osa rahoista käytetään seksileluihin. Näin arvioi eroottinen verkkokauppa Sinful.fi, jossa odotetaan suoraa näkyvyyttä veronpalautusten ja seksilelujen myynnin kasvun välillä. Verkkokaupan tilausmäärissä näkyy, että lapsilisien ja tukien maksupäivinä tilauksia on enemmän.
Parisuhteeseen panostusta
Siihen, että vanhemmat käyttävät perheen tuloja itseensä on luonnollinen selitys. Sinful.fi-verkkokaupan maajohtajan, Maija Hannulan mukaan tämä voi johtua siitä, että vanhemmat priorisoivat päivittäin lapsensa ja heidän tarpeensa omiensa edelle antaakseen lapsilleen parhaan mahdollisen alun elämälle.
– Vanhempi haluaa lapselleen parasta, ja usein kaikki arjessa tuleva raha käytetään lapsiin. Kun perheen tuloihin tulee niin sanottua ’lisärahaa’, antaa se taloudellista liikkumavaraa investoida parisuhteeseen, sanoo Hannula.
Parien seksilelujen suosio kasvussa
Sinful.fi:ssä pariskunnille suunnattujen seksilelujen kysyntä on yleensä suuri. Kuitenkin lapsilisien maksun aikaan kysyntä nousee huomattavasti.
– Se tekee minut erittäin iloiseksi, että niin moni pariskunta panostaa parisuhteeseensa, rakkauteensa ja nautintoonsa. Vaikka askareet ja velvollisuudet täyttävät nykyaikana arkipäivät, on hyvä muistaa itseään ja rakastaan. Seksi ja intiimi kanssakäyminen tekevät meidät iloisiksi, ja jos vanhemmat ovat iloisia, se on myös lasten hyväksi, toteaa Hannula.
Tilausten odotetaan nousevan
Sinful.fi odottaa veronpalautusten nostavan tilausten määrää. Verkkokauppa onkin varautunut tilauksiin ja kyselyihin tyhjentämällä loppuviikon kalenterin:
– Uskomme, että lapsilisien trendi koskee myös veronpalautuksia, ja että loppuviikosta tilauksia tulee enemmän kuin yleensä. Meille on tärkeää, että asiakkaamme saavat hyvää ja nopeaa palvelua, ja haluamme varautua suurempaan tilausmäärään, kertoo Maija Hannula.
[button1 url=https://www.betsafe.com/fi/specialoffers/seven-deadly-sins?utm_source=BS-FI-13Q4-Online%20eComm&utm_content=BS-FI-131114-7DEADLYSINS-728X90-ALT1A-NOLOOP&WT.mm_source=BS-FI-13Q4-Online%20eComm&WT.mm_medium=Standard%20Banner&WT.mm_content=BS-FI-131114-7DEADLYSINS-728X90-ALT1A-NOLOOP&WT.mm_campaign=&WT.tsrc=MediaMind]VOITA RALLIAUTO OMAKSI TÄÄLTÄ![/button1]
LUE MYÖS:
- Danny täytti vuosia – Helmin käytös ihmetyttää
- Sara Sieppi ja Pyry-rakas: Synttäriökyilyä
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”