Vuoden 2020 Miss Suomi Viivi Altonen erosi italialaisesta Frank-rakkaastaan aiemmin tänä vuonna.

– Luulin, että olemme loppuelämän pari. Ikinä ei voi tietää, palaammeko takaisin yhteen jonain päivänä. Meillä molemmilla on tällä hetkellä kiire ja omat jutut. Kiire on yksi eron syistä, mutta ei kuitenkaan ainoa, Viivi kertoi Metropolille Joel Harkimon ja Janni Hussin avaaman Eho Hieronnan avajaisissa.

– Tiesin koko ajan, että ei ollut paras mahdollinen aika suhteelle. En koe kuitenkaan, että olisimme ajautuneet liian nopeasti suhteeseen, sillä ehdimme hetken aikaa deittailla ennen kuin aloimme seurustella.

Ex-pariskunta on tänä päivänä hyvissä väleissä.

– Eron jälkeen olemme laittaneet lähes päivittäin viestiä ja nähneet muutaman kerran. Toivon kaikkea hyvää hänelle, Viivi kertoo.

Erouutinen tuli julki, kun Seiska-lehti kertoi Frank-rakkaan liittyneen Tinder-deittipalveluun. Ex-kumppanin liittyminen deittipalveluun ei haittaa Viiviä.

– Kyllä jokainen saa mennä elämässään eteenpäin. Jokainen käsittelee eroa eri tavalla. Minua ei haittaa, jos hän sattuu löytämään rinnalleen uuden kumppanin. Minä en ole vielä valmis uuteen suhteeseen. Olen halunnut pitää silmät tiukasti kiinni, Viivi kertoo.

Erouutisen jälkeen Viivi on saanut yhteydenottoja miehiltä sosiaalisen median kautta.

– Olen ollut aika huono vastaamaan viesteihin. Osa niistä on ollut myös luokattomia ja varsin rivoja.

Eron lisäksi Viivin alkuvuosi on ollut varsin hektinen.

– Minulla on enemmän töitä kuin koskaan, samaan aikaan minulla on enemmän koulua kuin koskaan, Viivi totesi.

Hektisen arjen keskellä hän nauttii treenaamisesta.

– Olen hurahtanut täysin crossfittiin ja salilla käymiseen.

Lue myös:

Seiska: Miss Suomi Viivi Altonen iski italialaismiehen – ”Ulkonäkö teki minuun vaikutuksen”

Häikäisevän upea Viivi Altonen poseeraa lumisissa maisemissa pelkissä pikkubikineissä