YouTube-videolla etsitään mystistä G-pistettä, jonka olemassaolosta tiedemiehet yhä kiistelevät. Videon juontaja Adina Riversin mielestä epäselvyyden syy on selkeä:
– Suurin osa tiedemiehistä on miehiä, joten heillä ei ole aavistustakaan.
G-pisteen löytämisestä tekee hankalaa se, ettei kysymyksessä ole elin vaan hermokimppu. Se sijaitsee vaginan yläseinämässä. Alue muuttaa koostumustaan naisen kiihottuessa voimakkaasti. Alueesta tulee kiinteämpi ja se turpoaa herneen kokoiseksi, joskus jopa golfpallon kokoiseksi.
G-piste ei ole nimensä mukaisesti vain piste, vaan alue, joka on yhteydessä klitoriksen hermoverkostoon ja päättyy juuri ennen kohdunsuuta. Muinaisessa Kiinassa ja Intiassa alue tunnettiinkin pyhänä pisteenä.
Nainen voi saada alueen stimuloimisen avulla pidempiä, syvempiä ja intensiivisempiä orgasmeja. Sen hierominen aktivoi koko vaginan paisuvaiskudosta. G-pistettä stimuloidessaan miehen tulee kuitenkin tietää, mitä on tekemässä, tai hommat voivat mennä pahasti pieleen.

5 asiaa, jotka kannattaa tietää G-pisteestä

1. Se ei ole taikapiste, jota vain painetaan kuin valonkatkaisinta.
2. Naisen on jo oltava kiihottunut, kun aluetta stimuloidaan, koska muutoin suurin osa naisista ei saa G-pisteen koskettamisesta paljon iloa.
3. G-pisteen kautta nautinnon tuottaminen toimii vain, jos nainen luottaa kumppaniinsa.
4. G-pisteen stimuloinnissa kannattaa suosia sormia, sillä suurimmassa osassa asentoja penis menee suoraan sen ohi. Yleensä kahden sormen käyttäminen toimii parhaiten.
5. Osa naisista voi ejakuloida, kun G-pistettä stimuloidaan, mutta sitä ei tarvitse säikähtää.

5 vinkkiä alueen herättelyyn

1. Keskity aluksi naisen koko kehoon. Mitä kiihottuneempi nainen on, sitä paremmin G-piste vastaa kosketukseen.
2. Kun nainen on täysin kiihottunut, työnnä sormesi hänen sisäänsä hitaasti. G-piste on lähellä, noin toisen sorminivelesi kohdalla.
3. G-pistettä voi stimuloida erilaisilla käden liikkeillä, kuten pyörittäen tai painamalla hellästi.
4. Älä unohda klitorista, kun stimuloit G-pistettä, sillä ne ovat läheisessä yhteydessä toisiinsa.
5. Jos haluat voimistaa naisen tuntemuksia, paina kevyesti hänen alavatsaansa samalla, kun stimuloit G-pistettä.

Kuva: YouTube