Miten pääset toisille treffeille? Yksi asia ylitse muiden
Luultavasti olet joskus miettinyt ensimmäisten treffien jälkeen, haluaako treffikumppani tavata sinut uudelleen. Harvardin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan on yksi asia, jonka tekeminen parantaa huomattavasti mahdollisuuksiasi päästä toisille treffeille.
Tutkijat selvittivät, että jos kysyt paljon kysymyksiä treffikumppanistasi ja hänen elämästään, hän todennäköisesti kiinnostuu sinusta. Treffeillä on siis turha olla huolissaan liiasta uteliaisuudesta, sillä kysymysten esittäminen nostaa huomattavasti mahdollisuuksiasi päästä toisille treffeille.
Tutkimuksessa tarkkailtiin kolmea pikadeitti-sessiota, joissa yli sadalla miehellä ja naisella oli neljä minuuttia aikaa tutustua kuhunkin vastakkaisen sukupuolen edustajaan. Keskustelut nauhoitettiin ja myöhemmin laskettiin, kuinka monta kysymystä treffailijat esittivät. Treffien jälkeen osallistujilta kysyttiin, kenet he haluaisivat tavata toisen kerran.
Tutkimukseen osallistuneet miehet olivat kiinnostuneet tapaamaan uudelleen yli puolet treffaamistaan naisista. Naiset sen sijaan olivat halukkaita lähtemään toisille treffeille vain joka kolmannen miehen kanssa. Keskimäärin osallistujat kysyivät treffikumppaniltaan kymmenen kysymystä, mutta ne jotka kysyivät 15 saivat todennäköisimmin mahdollisuuden uusintakierrokselle. Erityisesti treffailijat, jotka esittivät jatkokysymyksiä, saivat tilaisuuden toisiin treffeihin. Kumppanin etsinnässä uteliaisuus siis tutkitusti kannattaa.
Kuva: Pixabay
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Kastanja Rauhala bongattiin komistuksen seurassa
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Sanna Marin osti uuden ökykodin Helsingistä – neliöt loksauttavat leuat