Näissä paikoissa suomalaiset masturboivat mieluiten
Koti on luonnollisesti yleisin paikka masturbointiin, mutta uuden tutkimuksen mukaan sooloseksiä harrastetaan yllättävän monessa muussakin paikassa.
Peräti joka kolmas suomalaismies on harrastanut sooloseksiä työpaikalla. Myös auto ja teltta ovat yleisiä masturbointipaikkoja.
Kotona suomalaiset masturboivat yleisimmin makuuhuoneessa. Sooloseksiin otetaan usein mukaan myös apuvälineitä: 42 prosenttia suomalaisista on esimerkiksi käyttänyt tai kokeillut hieromasauvaa.
Kaalimato.com tutki suomalaisten asenteita ja käyttäytymistä liittyen seksuaalisuuteen ja seksivälineisiin. Masturbointi kuuluu kiinteästi suomalaisten elämään: yhdeksän kymmenestä suomalaisesta harrastaa sooloseksiä. Vain 6 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että masturbointi on pahe. Yhtä moni on sitä mieltä, ettei parisuhteessa saisi masturboida.
- On hyvä, että vanhat uskomukset alkavat väistyä, eikä itsetyydytystä enää pidetä syntinä. Sooloseksi on ihmiselle luontainen tapa tutustua itseensä ja omaan seksuaalisuuteensa, ja sillä on myös paljon terveydellisiä vaikutuksia. Itsetyydytys voi vähentää stressiä, parantaa unen laatua ja lievittää kipuja, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo.
- Parisuhteessa itsetyydytys vaikuttaa myönteisesti myös kumppaneiden väliseen seksiin, kun kumpikin osapuoli oppii paremmin tiedostamaan omat mieltymyksensä, hän jatkaa.
- Tutkimustulos ei sinänsä yllätä, sillä sooloseksi on yleistä siellä, missä ihmiset viettävät päivittäin eniten aikaa. Näihin paikkoihin lukeutuvat kodin ohella juuri työpaikka ja auto. Miehillä itsetyydytyksen kautta saatu nautinto saatetaan saavuttaa naisia nopeammin ja työpaikan tarjoamat tilat riittävät heille soolosekstailuun siksi hyvin, Lavikainen sanoo.
- Miehet myös kiihottuvat usein naisia helpommin visuaalisesti. Heidän työpäivän aikana saamansa visuaaliset ärsykkeet saattavat myös osaltaan johtaa työpaikalla masturbointiin, hän jatkaa.
- Liukuvoiteet ja dildot sekä moottoroidut hieromasauvat ovat suosituimpia tuotteitamme. Nämä tuotteet myös kehittyvät vauhdilla. Esimerkiksi turkulaisyritys tekee ääneen ja kehon lämpöön reagoivia älyvibraattoreja ja Vallilassa valmistettuja puudildoja on saatavilla kauniiseen designiin mieltäneille asiakkaillemme, Kaalimato.comin toimitusjohtaja Mikko Rosén kertoo.
Tutkimustulokset
Missä näistä paikoista olet masturboinut? (masturboivat vastaajat, n=1057)- Työpaikka 25 %
- Auto 18 %
- Teltta 14 %
- Koulu- tai opiskelupaikka 13 %
- Ranta 8 %
- Juna 5 %
- Puisto 4 %
- Bussi 4 %
- Lentokone 2 %
- Kauppa 1 %
- Jokin muu 4 %
- Kotona makuuhuoneessa 57 %
- Kotona kylpyhuoneessa 15 %
- Kotona olohuoneessa 17 %
- Kotona saunassa 2 %
- Kotona keittiössä 1 %
- Kotona jossain muualla 3 %
- Jossain muualla 1 %
- täysin / jokseenkin samaa mieltä 6 %
- ei samaa eikä eri mieltä 10 %
- Jokseenkin/täysin eri mieltä 84 %
- täysin / jokseenkin samaa mieltä 5 %
- ei samaa eikä eri mieltä 10 %
- Jokseenkin/täysin eri mieltä 85 %
- Sekä yksin että kumppanin kanssa 16 %
- Yksin 9 %
- Yhdessä 15 %
- En käytä 57 %
- En osaa sanoa 3 %
- Liukuvoiteet 48 %
- Hieromasauva/ dildo 42 %
- Hierontaöljy 27 %
- Muotoillut kondomit 23 %
- Klitoriskiihotin 14 %
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Shirly Karviselta yllättävä ulostulo Ahdista: ”Mä en pysty ymmärtämään”
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Tältä Iida Vainio näyttää nykyään – vau!
- Frederik ja nuori rakas: Ero!
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Tältä Iida Vainio näyttää nykyään – vau!
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Shirly Karviselta yllättävä ulostulo Ahdista: ”Mä en pysty ymmärtämään”
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Frederik ja nuori rakas: Ero!