On hienoa, kun löytää todellisen rakkaan, ihmisen jonka kanssa voi tehdä lähes mitä tahansa yhdessä. Suuren rakkauden seurassa täysin tavallisetkin askareet saavat uutta sisältöä ja merkitystä.

Alla lista arkisista asioista, joista rakastuneet parit nauttivat yhdessä.

Yhteiset suihkusessiot

Kun suhde etenee ja ruvetaan yhdessä käymään suihkussa, on kiva esimerkiksi pestä toisen selkä ja levittää shampoota hiuksiin.

Katsotaan samaa tv-ohjelmaa, vaikka ollaan eri paikoissa

Vaikka oltaisiin eri paikoissa, katsotaan samaa televisio-ohjelmaa. Ohjelman aikana lähetetään viestejä ja keskustellaan ohjelman tapahtumista.

Omaksutaan tietyt paikat ja asennot sängyssä

Myös oma rakas tarvitsee hyvät yöunet. Pari valitsee sängyssä oman puolensa ja nukkuma-asentonsa kunnioittaen molempien tarpeita.

Käperrytään nukkumaan

Kukapa ei haluaisi nukkua toisiinsa käpertyen? Unien kannalta se on kuitenkin hankalaa, koska paikat puutuvat helposti ja toisen liikkuminen kesken unien herättää. Rakastunut pari ratkaisee ongelman pitämällä pois käännyttyäänkin jonkin ruumiinosan, kuten jalan tai käden toisessa kiinni.

Valitaan yhdessä mitä ja missä syödään

Naiset sanovat usein ”ihan sama”, tai ”molemmat vaihtoehdot käy”, kun valitaan ravintolaa, mutta oikeasti mies kyllä tietää mitä nainen haluaa.

Saadaan toinen nauramaan

Rakastetun saaminen nauramaan ja hänen huumorintajunsa ymmärtäminen on tärkeää.

Vaihdetaan vaatteita toisen edessä

Asuttiinpa yhdessä tai ei, rakastuneet pariskunnat vaihtavat ja valitsevat vaatteita toistensa edessä. On helppoa kysyä toisen mielipidettä valituista vaatteista ja yhdessä etsiä sopivia asukokonaisuuksia.

Siedetään ”niitä” päiviä

Kuukautiset ovat fyysisesti ja henkisesti kivuliaita naisille, mutta niin myös miehille. Ensimmäiset kolme päivää ovat pahimmat, mutta silloin ymmärtävä mies ei ota naisen kiukuttelusta itseensä.

Valitaan puheenaiheet treffi-iltaan

Yhdessä vietetyt illat kodin ulkopuolella ovat mahtavia. Nainen laittaa hiuksensa ja mies trimmaa partansa. Sitten kun istutaan illallispöytään, puheenaiheet vain tulevat pariskunnalle jostakin omalla tavallaan, olivatpa ne sitten juoruja töistä ja kavereista, lomasuunnitelmien tekemistä, tai keskustelua uusista televisio-ohjelmista.

Makuuhuonekeskustelut

Ennen nukahtamista rauhoitutaan yhdessä sängyssä. Muun muassa vaihdetaan päivän kuulumiset, jonka jälkeen nukahdetaan vierekkäin.

Lähde: Bright Side

Kuva: Pixabay