Nämä 4 asiaa saavat miehen pettämään
Yksi suurimmista syistä avioeroihin on pettäminen. Mutta miksi parisuhteessa petetään ja miten sitä voisi ehkäistä?
Men’s Health listasi 4 syytä, miksi mies pettää.
1. Taloksi on asetuttu jo kauan sitten
Yhdessä asuminen tylsistyttää. Saman katon alla pidempään asuneet pettävät helpommin kuin ne, jotka muuttavat yhteen vasta avioiduttuaan. Arjen hankaluudet voivat ajaa niin miehen kuin naisenkin typeryyksiin.
2. Netti helpottaa pettämistä
Facebook ja muut sosiaaliset mediat helpottavat tiedon hankkimista toisista ihmisistä tavalla tai toisella. Esimerkiksi yhden yön juttu saattaa pyytää kaveriksi tai kommentoida jotain typerää seinälle. Toisaalta on olemassa oikeita sivustoja pettäjille, jossa varatut ihmiset hakevat seuraa, puhumattakaan Tinderistä.
3. Avioliitto läimäyttää miestä lujempaa
Monelle miehelle avioliitto merkitsee vastuuta perheen päänä ja elannon turvaajana. Silloin on vaara, että liitto muuttuu velvollisuudeksi ja samalla taakaksi.
4. Tunne-elämä ja seksikone hyytyy
Usein pettämisen taustalla on emotionaalinen tyhjiö, joka syntyy kommunikoinnin puutteesta. Esimerkiksi toinen nainen voi saada miehen tuntemaan itsensä tärkeäksi ja merkitykselliseksi, mikä taas ajaa typeryyksiin.
Ensisijainen ratkaisu ongelmiin on se, että asioista keskustellaan aina avoimesti kumppanin kanssa.
Lähde: Men’s Health
Kuva: Pixabay
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!