Jotkut kiirehtivät suhteesta toiseen, eivät ole koskaan onnellisia ja miettivät jatkuvasti eroa nykyisestä kumppanistaan. Mistä se johtuu ja miten siltä voisi välttyä?
Psykologi Eli Finkel on tutkinut ihmisten tyytyväisyyttä parisuhteissa ja avioliitoissa jo neljä vuosikymmentä. Nainen on huomannut, mitkä sanat ja teot auttavat pitämään suhteen hengissä pitkään ja julkaisi asiasta artikkelin Independent-lehdessä.
Alla Finkelin neuvot parempaan parisuhteeseen.
1. Koskettele kumppaniasi
Pidä kädestä kiinni, silittele tukkaa, hiero hartioita. Parisuhteessa läheisyys on tärkeää ja pieni koskettelu tuntuu aina mukavalta.
2. Älä hätiköi
Jos kumppanisi tekee mielestäsi jotain väärin, ei esimerkiksi vastaa heti puhelimeen, älä tee siitä turhaa draamaa. Tutkijoiden mukaan yksi suurimmista eroista onnellisen ja onnettoman parisuhteen välillä on se, ettei pidä hyökätä turhaan toisen kimppuun. Rauhoitu ja ajattele ennen kuin toimit.
3. Seuraa riitatilannetta myös ulkopuolelta
Jos riitatilanne tuntuu mahdottomalta eikä molempia tyydyttävää ratkaisua löydy, yritä seurata tilannetta niin sanotusti ulkopuolisen silmin. Mieti, mikä olisi molemmille henkilöille parhaaksi ja kuinka he voisivat löytää yhteisymmärryksen. Unohda hetkeksi omat tarpeesi ja asetu tilanteessa kolmanneksi osapuoleksi, joka yrittää saada sovinnon.
4. Tee kiitollisuuslista
Kirjoita kerran viikossa ylös, kuinka kumppanisi on panostanut parisuhteeseenne. Näin huomaat ehkä asioita, joita et muista kumppanisi tehneen hyväksesi.
5. Hyväksy kohteliaisuudet
Jossain vaiheessa voi tuntua, että parisi ei rakasta sinua ja sanat eivät ole tekoja. Yritä kuitenkin muistaa, että kaikki sanat, joilla sinua kehutaan, ovat kohteliaisuuksia. Jos kohteliaisuudet ja edellä mainittu kiitoslista kohtaavat, elät varmasti onnellisessa parisuhteessa.
6. Juhli pieniä voittoja
Jos kumppanisi kertoo sinulle iloisista tapahtumistaan, iloitse hänen puolestaan ja innostu myös. Pyydä häntä kertomaan lisää ja juhlikaa pieniäkin arjen asioita vaikka kuohuviinillä ja yhteisellä ajalla.
Lähde: Independent