Persoonallisuustyyppisi tunnistaminen on avain onneen – tarkista omasi täältä!
Tiedätkö persoonallisuustyyppisi? Voit tunnistaa sen suhteestasi ystävyyteen, joka on erilaista erilaisille persoonallisuustyypeille. Onnellisuusvalmentaja Auli Malimaa kannustaa uutuuskirjassaan Onni asuu jo sinussa tutustumaan persoonallisuustyyppeihin onnellisemman elämän saavuttamiseksi.
Onnellisuusvalmentaja ja Onni asuu jo sinussa -uutuuskirjan tekijä Auli Malimaa kertoo, että ihmiset voidaan jakaa yhdeksään erilaiseen persoonallisuustyyppiin enneagrammin avulla. Jokaisella tyypillä on oma tapansa ajatella, tuntea ja toimia – sekä olla ystävä.
– Yleensä meillä on taipumus antaa toiselle sitä, mitä itse kaipaamme, vaikka toinen saattaa toivoa ihan erilaisia asioita, Malimaa toteaa.
Esimerkiksi vapautta ja itsenäisyyttä arvostava voi antaa rakkauden osoituksena parastaan eli omaa tilaa läheisyyttä janoavalle kumppanilleen, jolloin tämä tulkitsee toisen kylmäksi ja välinpitämättömäksi.
– Siksi onkin hyvä tiedostaa erilaiset käsityksemme ja toiveemme ihmissuhteissa.
Enneagrammi-persoonallisuusmalli jakaa ihmiset yhdeksään erilaiseen persoonallisuustyyppiin, joista jokaisella on oma käsityksensä ystävyydestä ja rakkaudesta:
1. Parhaaseen pyrkivälle ykköselle ystävyys ja rakkaus on hänelle yhdessä korkeisiin ihanteisiin pyrkimistä. Hän toivoo, että muut jakaisivat hänen kanssaan samat periaatteet, esim. kodin siisteydestä tai lemmikkieläinten hoitamisesta.
2. Lämpimälle ja ystävälliselle kakkoselle ystävyys ja rakkaus on läheisyyttä ja konkreettista auttamista ja välittämistä. Salaa hän toivoo kiitosta ja arvostusta panoksestaan, jolloin hän kokee itsekin olevansa tärkeä ja rakastettu.
3. Tavoitteelliselle ja aikaansaavalle kolmoselle ystävyys ja rakkaus toteutuu parhaiten yhdessä tekemisen kautta, esim. treenaten tai sisustusideoita toteuttaen. Itselleen hän toivoo myönteistä ja ihailevaa palautetta hyvin hoidetuista hommista.
4. Tunteelliselle ja syvälliselle neloselle ystävyys on aitoa tunneyhteyttä. Hän toivoo tulevansa nähdyksi ja ymmärretyksi omana, yksilöllisenä itsenään myös ystävyys- ja rakkaussuhteissa.
5. Älylliselle ja analyyttiselle viitoselle ystävyys ja rakkaus ovat hänelle tilan ja itsenäisyyden antamista, vapautta paneutua omiin juttuihinsa. Hän toivoo ihmissuhteissaan luottamusta ja ennakoitavuutta.
6. Uskolliselle ja velvollisuudentuntoiselle kuutoselle ystävyys ja rakkaus ovat sydämen tasolla sitoutumista. Samaa sitoutumista, yhdessä erilaisten vaihtoehtojen pohtimista ja vahvistavaa palautetta hän toivoo myös muilta.
7. Eloisa ja innostuva seiska toivoo muilta innostunutta vastaanottoa hänen suunnitelmilleen, kivoja hetkiä sekä positiivista ja hyvää oloa, sillä ystävyys ja rakkaus on hänelle iloa ja onnellisuutta.
8. Vahvalle ja voimakastahtoiselle kasille ystävyys ja rakkaus on rohkeaa ja rehellistä kohtaamista. Hän toivoo muilta suoruutta, vahvuutta ja itsenäisyyttä ja arvostaa, kun toinen uskaltaa seisoa sanojensa takana.
9. Rauhalliselle ja leppoisalle ysille ystävyys ja rakkaus on sopuisaa yhteisymmärrystä ja toistemme hyväksymistä. Muilta hän toivoo hyvää tunnelmaa sekä rauhallista ja rakkaudellista yhdessä olemista.
Mitä persoonallisuustyyppiä sinä edustat?
FM Auli Malimaa on onnellisuusvalmentaja ja enneagrammiohjaaja sekä Onni asuu jo sinussa –kirjan tekijä.
STT
Kuva: Pixabay
LUE MYÖS:
VAIN MEILTÄ! SAAT 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA – VAIN 1 EUROLLA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Johanna Tukiaisen tulot nostavat kulmakarvat – näin hän kommentoi shokkitulojaan
- Iida Vainion näyttävä tyyli herätti huomiota – katso kuvat
- Nanna Karalahdelta paljastus parisuhdetilanteesta – ”Ei varmasti ole mikään helppo”
- Kasinorakastajan blogi: Suomessa ei osata asioita
- Sanna Marinin hulppeat pippalot vilisivät julkkiksia – katso salakuvat
- Paljastus Iida Vainion ja Archie Cruzin tilanteesta – ”Iida kovasti pussaili Archieta”
- Nanna Karalahti avautuu perheen tilanteesta
- Ansku Bergström avautuu vihdoin uudesta rakkaasta
- Helena Koivu: Vau mikä uutinen!
- Anna Abreu rehellisenä taloustilanteestaan – ”Jos massit loppuvat…”
- Sanna Marinin hulppeat pippalot vilisivät julkkiksia – katso salakuvat
- Johanna Tukiaisen tulot nostavat kulmakarvat – näin hän kommentoi shokkitulojaan
- Iida Vainion näyttävä tyyli herätti huomiota – katso kuvat
- Nanna Karalahdelta paljastus parisuhdetilanteesta – ”Ei varmasti ole mikään helppo”
- Helena Koivu: Vau mikä uutinen!
- Nanna Karalahti avautuu perheen tilanteesta
- Paljastus Iida Vainion ja Archie Cruzin tilanteesta – ”Iida kovasti pussaili Archieta”
- Ansku Bergström avautuu vihdoin uudesta rakkaasta
- Kasinorakastajan blogi: Suomessa ei osata asioita