Räppäri William ja Linda-rakas hakeutuivat parisuhdeterapiaan: ”Oikeasti ollut tosi hyvä päätös meiltä”
Penelope-kappaleesta tuttu räppäri William ja fitness-lavoiltakin tuttu somevaikuttaja Linda Manuella palasivat hiljattain lemmenlomalta Thaimaasta.
Linda kertoo nyt Instagramissa, että ovat Villen kanssa vahvistaneet suhdettaan terapiassa.
– Me ollaan Villen kans käyty myös yhdessä terapiassa muutama kerta, mutta tänään meidän terapeutti sanoi, ettei häntä enää tarvita, Linda Manuella kirjoittaa Instagramin tarinoissa.
– Oikeesti ollut tosi hyvä päätös meiltä ja suosittelen tällaista yhdessäkin käymistä pariskunnille, vaikka olisi myös oma terapeutti. Kiva saada sellaista tervettä perspektiiviä ulkopuoliselta, sillä jos nyt rehellisiä ollaan niin me ollaan oltu alusta asti aika ison ulkopuolisen paineen ja arvostelun alla, jolloin tällainen on ollut myös iso apu, hän jatkaa.
Linda tähdittää tosi-tv-ohjelmaa
Linda Manuella kilpailee parhaillaan Jukka Hildénin juontamassa Good Luck Guys -sarjassa, jossa seurataan kuuden sosiaalisesta mediasta tutuksi tulleen kaksikon jännittävää seikkailua Thaimaan paratiisirannoilla.
Lindan mukaan kuvauksista rankan tekivät sääolosuhteet.
– Ohjelmaan osallistuminen oli todella rankka kokemus fyysisesti mutta erityisesti psyykkisesti. Olen aina pitänyt itseäni henkisesti tosi vahvana tyyppinä ja miettinyt, että olisin tosi hyvä esimerkiksi Selviytyjissä, mutta tuolla vedettiin kyllä matto jalkojen alta kokonaan ja tuli yllätyksenä, miten rankkaa se oli, Linda Manuella kertoi hiljattain Metropolille.
Kuvausten aikana Linda ikävöi ystäviä, poikaystäväänsä, koiraansa sekä omia rutiineja. Linda on seurustellut jo pidemmän aikaa Penelope-hitistä tunnetun räppärin Williamin eli Ville Virtasen kanssa. Pariskunta muutti vasta ohjelman kuvausten jälkeen saman katon alle asumaan.
– Muutimme poikaystäväni kanssa vasta muutama kuukausi sitten yhteen. Avoliittoon muuttaminen ei ole hirveästi muuttanut arkea, sillä olemme olleet alusta asti tosi tiiviisti yhdessä, ja meillä on kyllä ollut tosi ihanaa ja sujunut tosi hyvin arki saman katon alla, Linda kertoi.
Lue myös:
Linda Manuella vahvisti suhteen suosikkiräppäriin
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä