Tällaiset ihmiset pettävät todennäköisemmin
Parisuhteessa pettäminen on varsin yleistä, mutta miten tunnistaa omasta kumppanistaan piirteet, jotka voisivat kertoa syrjähypyistä?
Uskottomuuden asiantuntija Helen Fisher on selvittänyt viisi persoonallisuuden piirrettä tai muuta tekijää, jotka löytyvät kumppaniaan pettävistä ihmisistä.
1. Epävakaa lapsuus
Fisherin mukaan henkilöt, joilla on taustalla luetettavat välit vanhempiinsa rakentavat vakaita parisuhteita ja pettävät vähemmän verrattuna henkilöihin joilla on epävakaa lapsuus.
2. Persoonallisuus
Ihmiset, jotka tykkäävät seikkailla ja hakea uusia kokemuksia ovat alttiimpia parisuhteen ulkopuolisille houkutuksille.
3. Valtapeli
Naiset, jotka kokevat olevansa suhteessa epätasapainossa ovat todennäköisemmin etsimässä toisia seksikumppaneita.
4. Koulutus ja tulot
Yleensä rikkaammat ihmiset ovat potentiaalisempia lankeamaan syrjähyppyihin. Amerikkalaiset naiset etsivät todennäköisemmin mielihyvää muualta, jos ovat kumppaniaan koulutetumpia.
5. DNA
Jotkut uskovat pettämisen johtuvan geeneistä. Binghamtonin yliopiston tuoreessa tutkimuksessa todettiin, että jopa puolella ihmisistä olisi tämä geeni.
Lähde: Daily Star
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Janni Hussilta yllättävä rahapaljastus: ”Se joka tienaa enemmän”
- Danny ja Helmi paljastavat suhdestatuksensa: ”Sielunkumppaneita”
- Raivo repesi Ruotsissa! Prinsessa Madeleinea verrataan Meghan Markleen
- Vau! Tällainen on Iida Vainion seksikäs mammatyyli!
- Näin isoja ovat Harryn ja Meghanin lapset – harvinainen kuva julkisuuteen!
- Janni Hussi ottaa kantaa erohuhuihin: ”Vääränlainen vaimo”
- Stefan Thermanin ökytila tuli myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Rita ja Aki Mannisen lomalla pelottava hetki: ”Kauhea tilanne!”
- Elina Gustafsson muistelee Anskua – ”Jotenki tosi brutaalia”
- Kasinorakastajan blogi: Mihin meitä viet ministeri Rantanen?