Tällaista pornoa ihmiset etsivät vuonna 2016 – katso lista!
Vuoteen 2016 mahtui kaikenlaista erikoista. Donald Trump valittiin USA:n presidentiksi, klovnit pelottelivat ihmisiä toden teolla, Pokémon GO:sta kehkeytyi todellinen hittipeli ja supersankareita nähtiin melkein joka toisessa elokuvassa.
Myös pornoa on viime vuonna katseltu ahkerasti ja kiitos aikuisviihdesivusto PornHubin, nyt tiedämme tarkalleen, millaisia asioita ihmiset sieltä etsivät.
Lesboilun viemä ykkössija ei liene yllätys kenellekään, mutta listan toisena oleva hakusana ei todellakaan ole sovinnaisimmasta päästä. Toiseksi haetuin aihe sivustolla nimittäin oli ”äitipuoli”. Seuraavaksi listalla tulivat MILF, teini, siskopuoli, äiti, sarjakuva, hentai ja hieronta.
Alla olevasta listasta näkyy, miten hakusanat ovat muuttuneet edellisestä vuodesta. Erikoisuutena listalla on viime vuonna julkaistu sarjakuvamainen räiskintäpeli Overwatch, jonka pohjalta on ilmeisesti myös tehty pornovideoita.
Haetuimmat hakusanat PornHub-aikuisviihdesivustolla vuonna 2016:
Haluatko tietää jotain vielä hullumpaa? Nämä eivät ole minkään pienen ryhmän tekemiä hakuja, sillä PornHubilla vierailtiin kaiken kaikkiaan vuoden aikana huimat 23 miljardia kertaa ja videoita katsottiin vuodessa ajallisesti peräti 524 641 vuoden edestä! Mitähän vuosi 2017 tuo tullessaan? 600 000 vuoden edestä pornoa ja vielä oudompia hakuja?
Lähde: FHM
LUE MYÖS:
- Sara Siepiltä riipaiseva avautuminen
- Huh! Jipun ja Samuli Edelmannin törkeä käytös tuli ilmi
- Mikko Koivulta yllättävä veto: nyt puhutaan miljoonista
- Käärijä hämmentää sekopäisessä asussa – nämä kuvat eivät jätä kylmäksi
- Pyhimys järkyttää: Myönsi viestittelyn lapsen kanssa
- Sanna Marinin ökymatka Emma-tyttären kanssa – katso harvinaiset kuvat
- Janni Hussi järkyttyi vauvauutisesta: ”Iso kriisi”
- Veronica Verho avautuu väleistään Vappu Pimiään:”Ei ole kunnioittavaa toimintaa”
- Frederik iski 50 vuotta nuoremman kaunottaren: ”Menin taas kerran syömään kuormasta”
- Prinsessa Catherinen syöpätaistelusta paljastui uutta tietoa
- Veronica Verho avautuu väleistään Vappu Pimiään:”Ei ole kunnioittavaa toimintaa”
- Sanna Marinin ökymatka Emma-tyttären kanssa – katso harvinaiset kuvat
- Jaakko Parkkalin teko sai järkyttyneen vastaanoton – Kastanja Rauhalalta kaiken puhuva kommentti
- Käärijä hämmentää sekopäisessä asussa – nämä kuvat eivät jätä kylmäksi
- Janni Hussi järkyttyi vauvauutisesta: ”Iso kriisi”
- Pyhimys järkyttää: Myönsi viestittelyn lapsen kanssa
- Totuus Erja Häkkisen elämäkerran peruuntumisesta – ”Vääristelevää tarinaa”
- Frederik iski 50 vuotta nuoremman kaunottaren: ”Menin taas kerran syömään kuormasta”
- Linnea Leino vastaa suhdehuhuihin
- Riikka Purralta paljastus parisuhteesta