Tämän takia miehet haluavat pysyä sinkkuina
Sinkkuudessa on monia hyviä puolia, mutta kuitenkin todella moni haluaa löytää rinnalleen henkilön, jonka kanssa voi jakaa elämän ilot ja surut. Mutta välttämättä tällaista henkilöä ei löydy, vaikka sellaisen haluaisi.
Lisäksi jotkut ihmiset haluavat pysyä sinkkuina, osittain pakosta tai täysin vapaaehtoisesti. Reddit-sivuston käyttäjät paljastavat syitä, jonka johdosta miehet ovat päättäneet pysyä sinkkuina.
– Kosiskelu ja pariutuminen vaikuttavat kovin työläiltä asioilta. Olen aivan liian laiska siihen, joten olen päättänyt tyytyä olemaan sinkku. Olen kokeillut nettitreffejä muutaman kerran, mutta mielestäni silloin ihmisen itsekunnioituksen pitää olla nollassa, jotta sen saisi onnistumaan.
– Olen 25-vuotias. Teen paljon rahaa baarimikon työssäni ja elän juuri sellaista elämää kuin haluan. Hauskanpitoa, videopelejä ja roskaruokaa juuri silloin kun haluan. Jos jotain tapahtuu ja tapaan jonkun, niin silloin olkoon niin. En kuitenkaan etsi aktiivisesti kumppania.
– Olen lihava ja ujo, joten se ei ainakaan auta minua.
– Vapaus. Epävarmuus. Äitini on käynyt läpi kuusi avioeroa, isäni neljä. Työskentelen tällä hetkellä ainoastaan urani eteen. Jos rakkaus tapahtuu, niin sitten se tapahtuu.
– Oletko joskus kuullut tytön sanovan, että kyttyräselkä on seksikäs? En minäkään.
Lähde: Reddit
Kuva: Unsplash
LUE MYÖS:
100 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin – vain 1 eurolla!
- Talleta 1€
- Saat heti 100 ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Norjan kuningas Harald on kuollut
- Joel Harkimo avoimena väleistään Janni Hussiin: ”Janni tulee ikuisesti olemaan minulle…”
- Helena Koivulta suoraa puhetta: ”Puretaan omaa pahaa oloa”
- Näin valtava omaisuus Dolly Partonilta jäi – kuka perii lapsettoman tähden miljoonat?
- Iida Vainio avautuu: ”Tästä alkaa mun uusi luku”
- Alisa Vainio ja Janne Saarinen bongattiin taas yhdessä – myös Alisan vanhemmat paikalla
- Joel Harkimo avoimena väleistään Janni Hussiin: ”Janni tulee ikuisesti olemaan minulle…”
- Katri Helenan käytöksestä erikoinen paljastus: ”Muutos oli vain hyväksyttävä”
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Iida Vainio avautuu: ”Tästä alkaa mun uusi luku”
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Alisa Vainiolta jättiyllätys
- Mette-Maritin Marius-pojan kohtelu nostattaa kulmakarvoja – uskomatonta ökyilyä tutkintavankeudessa
- Janni Hussilta avoin paljastus yksityiselämästä: ”Olen deittaillut vain…”