Vuoden 2016 suosituimmat seksivälineet listattiin – yllättääkö voittaja?
Seksivälineet tekevät hyvin kauppansa sekä verkon välityksellä, että kivijalkakaupoista. Mitkä olivat vuoden 2016 suosituimmat seksilelut? Se selviää alta.
Seksivälinekauppa Kaalimato.com on julkaissut myyntilukuihin perustuvat listaukset suosituimmista seksivälineistään, joista suosituin oli kuluneena vuonna naisia miellyttävä Blue Juice -vibraattori, jonka myynti nousi 21 prosenttia vuodesta 2015. Toiseksi suosituimpia välineitä ovat anustapit ja kolmanneksi erektiota vahvistavat penisrenkaat. Pariskuntien yhteiseen käyttöön tarkoitetuista seksivälineistä suosituin oli eroottisiin leikkeihin sopiva Surprise Surprise -seksivälinesetti. Eniten verkkokaupassa myytiin vesipohjaisia liukuvoiteita sekä ohuita kondomeja.
– Tutkimuksemme mukaan naiset käyttävät seksivälineitä miehiä useammin yksin. Noin puolet naisista on käyttänyt hieromasauvaa tai dildoa. Blue Juice -vibraattorin suosio perustunee siihen, että se stimuloi sekä G-pistettä että klitorista. Delfiininnäköinen Blue Juice -vibraattori värisee sekä myötä- että vastapäivään. Nämä vibraattorit ovat olleet suosittuja jo Sinkkuelämää-sarjasta lähtien, kun sarjassa kehuttiin samalla tavoin tuplastimuloivaa Rabbit-seksilelua. Blue Juicen jälkeen suosituin seksivälineemme viime vuonna oli pinkinvärinen Beautiful Behind -anustappi, joka pienen kokonsa vuoksi sopii hyvin myös peppuseksiä vasta harjoitteleville, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo.
Miehille suunnattujen Erection Commander Set -penisrenkaiden myynti kasvoi viime vuodesta 15 prosenttia, mikä teki penisrenkaasta kuluneena vuonna kolmanneksi suosituimman seksivälineen.
– Penisrenkaat ovat suosittuja, sillä ne estävät veren pakenemisen peniksestä ja tekevät siten erektiosta vahvemman ja pitkäkestoisemman. Tämä toki miellyttää yhdynnässä samalla myös naista. Erection Commander Set -penisrengaspakkauksessa on kolmenkokoisia penisrenkaita, mikä selittänee juuri kyseisen tuotteen suosiota. Isoimman renkaan voi halutessaan virittää kivesten ympärille, mikä lisää monilla kiihottumista, Lavikainen kertoo.
Suomalaispariskunnat entistä kokeilunhaluisempia
Pariskuntien käyttöön tarkoitettu suosikkituote vuonna 2016 oli Surprise Surprise -setti, joka sisältää muun muassa vibraattorin, anustapin, anaalihelmet ja keinovaginan sisältävä seksivälinesetti. Sen myynti kasvoi viime vuodesta jopa 32 prosenttia.
– Suomalaispariskunnat ovat entistä kokeilunhaluisempia ja vapautuneempia tutustumaan uudenlaisiin seksin muotoihin. Tähän lienee osaltaan edelleen vaikuttanut Fifty Shades of Grey -elokuvan aloittama tuhmempien leikkien buumi, joka teki sidonta- ja S/M-leikeistä arkipäiväisempiä, hän jatkaa.
Trendikäs kondomi on nyt ohut
Myydyimmän top 10 -tuotteen joukkoon mahtui kuusi erilaista liukuvoidetta sekä kolme eri kondomimallia. Kuluneen vuoden myydyin tuote oli vesipohjainen Water Glide Silk -liukuvoide.
– Vesipohjaisia liukuvoiteita voi käyttää sekä seksivälineiden että kondomin kanssa ja ne on helppo pestä pois. Water Glide Silk -voide lieneekin myydyin liukuvoiteemme monikäyttöisyytensä vuoksi. Lisäksi sen koostumus on paksu ja silkkisempi, ja se ei tahmaa, Lavikainen muistuttaa.
– Meidän jo toista vuotta putkeen suosituimmat kondomit, RFSU:n Thin -kondomi ja Durexin Glyder Ambassador -kondomi, ovat molemmat nimenomaan ohuita. Tuotekehittelyn tuloksena syntyneet uudenlaiset ohuet ja toisaalta hyvin muotoillut kondomit ovat nykyään erityisen suosittuja, sillä niiden myötä tuntuma yhdynnässä on mahdollisimman aito, Lavikainen kertoo.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Sofia Belórfilla shokkikäänne raha-asioissa – ökykaunotar taas ulosotossa
- Prinssi Harrylta rajuja syytöksiä: Terroristit uhkasivat
- Huh! Amanda Harkimo joutui ulosottoon – isän hautajaiset vieläkin maksamatta
- Kasinorakastajan blogi: Arpoja ja porsaanreikiä
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Joel Harkimo avoimena väleistään Janni Hussiin: ”Janni tulee ikuisesti olemaan minulle…”
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Näin valtava omaisuus Dolly Partonilta jäi – kuka perii lapsettoman tähden miljoonat?
- Janni Hussilta avoin paljastus yksityiselämästä: ”Olen deittaillut vain…”
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Alisa Vainiolta jättiyllätys
- Iida Vainio avautuu: ”Tästä alkaa mun uusi luku”