Varsinkin tällä vuosituhannella kasvaneet nuoret aikuiset ovat hyvin kärsimättömiä. Mitään ei jakseta odottaa kovin pitkään ja kaikki halutaan välittömästi. Ajasta on tullut käsite, jota ei enää haluta haaskata.

Ei siis ole ihme, että sama on alkanut päteä myös seksisuhteisiin. Kiireinen nuori aikuinen ei enää ehdi tai halua tuhlata satunnaiseen seksiin koko yötä, vaan tilanteen nopeuttajaksi on kehittynyt yhden yön jutun tilalle puolen yön juttu.

Englannin Channel 5:n tuore dokumentti Swipe Right For Sex: Half Night Stand (suom. Pyyhkäise oikealle saadaksesi seksiä: Puolen yön juttu) valottaa deittailun uusia suuntauksia.
– [Seksi on kuin] veden juominen aamulla, hyvin huoletonta, eräs tyttö sanoo ohjelmassa.
Vertauksen tapauksessa lasissa oleva vesi on Tinder. Suosittu deittisovellus julkaistiin 2012 ja sitä käyttävät nykyisin varsinkin parikymppiset sinkut seksikumppanin nopeaan löytämiseen. New York Timesin artikkelin mukaan Tinderillä on jo lähes 50 miljoonaa aktiivista käyttäjää, minkä ansiosta yhden yön suhteet ovat kasvaneet kymmenkertaisesti.

Ennen ihmiset muodostivat romanttisia yhteyksiä ystävien, perheen ja harrastusten kautta, mutta internet on mahdollistanut lyhytaikaiset kohtaamiset ventovieraiden kanssa, jotka eivät ole hakemassa pidempiaikaista kumppanuutta.
Millainen vaikutus tällaisilla pikasuhteilla on ihmisen mieleen?
– Muutama yhden yön juttu ei vielä vahingoita mieltä, mutta sarjadeittailu ei ole moraalinkaan kannalta suositeltavaa. Oikean ja aidon kumppanuuden korvaaminen useilla lyhyillä vain seksiä varten tarkoitetuilla kohtaamisilla palvelee vain ruumista, mutta ei mieltä, sanoo seksi- ja parisuhdeasiantuntija Annabelle Knight Askmen-sivustolle.
Tinder ja sen kautta löydettävät nopeat suhteet voivat myös toimia egon kohottajina, varsinkin kun hylkäämistä ei tarvitse pelätä ja molemmat osapuolet tietävät mistä on kyse, mutta on huomattu, että naiset kärsivät puolen yön suhteista tavallaan enemmän kuin miehet. Miehille käytös tuntuu olevan yleisesti hyväksyttävää, mutta miehet eivät paradoksaalisesti puolestaan arvosta lainkaan naisia, jotka harrastavat samaa.
Teknologian mahdollistama nopea seksikumppanin löytäminen on muuttanut deittikäyttäytymistä radikaalisti ja monien mielestä se on myös tappanut romanssin. Knightin mukaan puolen yön suhteet eivät poista yksinäisyyttä, ne vain tavallaan ”raaputtavat kutinaa”. Enää ei etsitä sielunkumppania, vaan pelkkää seksiä ilman sitoumuksia. Tinder palvelee juuri näitä ihmisiä ja molemmat osapuolet vaikenevat jälkikäteen puolen yön jutustaan. Voimme tavata, harrastaa seksiä ja olla matkalla kotiin ennen auringonnousua, seuraava Tinder-match jo odottaen vuoroaan. Deittailu ei ole kadonnut mihinkään, se on vain kiihdyttänyt tahtiaan ja muuttunut lihallisemmaksi.
Lähde: Askmen