Pikkujoulukausi on alkanut – koristele koti ajoissa
Pikkujoulukausi alkaa perinteisesti jo marraskuussa ja juhlia saattaa kasaantua joulunalusviikoille useampia. Kiire on joulunajan tuttu kumppani.
Fiksu sisustaja hoitaa kodin somistuksen hyvissä ajoin ja hankkii esimerkiksi itsenäisyyspäivän kynttilät valmiiksi kaappiin pyhäpäivää odottamaan.
Pikkujoulukaudella juhlia järjestävät niin työpaikat, harrastusseurat kuin ystäväpiiritkin. Onnistuneisiin pikkujoulujuhliin kuuluvat teemaan sopivat ruokailutarvikkeet ja koristeet. Kertakäyttöastioiden sijaan kannattaa sijoittaa laadukkaisiin posliiniastioihin, jotka palvelevat vielä tulevinakin jouluina. Kunniapaikalla seisoo tietysti myös joulukuusi, jonka koristelussa luovimmat voivat loistaa. Vaivannäkö juhlien eteen palkitaan, kun kuusijuhlakansa viihtyy tähtitorttujen ja glögin ääressä ja nauru raikaa.

Joulunajan tärkeitä tunnelmanluojia ovat myös kynttilät. Näyttävä kynttilänjalka tai kynttelikkö pöytäkoristeena kokoaa somistuksen tyylin ja kruunaa kattauksen kuin kattauksen. Itsenäisyyspäivänä kynttilöiden merkitys on entistäkin suurempi, kun liekit ikkunalla kunnioittavat sotiemme veteraaneja ja heitä, jotka antoivat henkensä itsenäisyytemme puolesta.
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jari-Matti Latvala bongattiin huomiota herättävän kaunottaren kanssa – katso kuva
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Pyhimyksen syöksykierteelle ei näy loppua – ei tullut omaan oikeudenkäyntiinsä