Suomen Paras Olut valitaan neljännen kerran
Suomessa valmistetaan runsaasti laadukkaita oluita, joiden makukirjo on laajentunut vuosi vuodelta. Saatavissa on kansainvälisen tason tuotteita eri oluttyypeissä ja -tyyleissä. Suomen Paras Olut -kilpailun tarkoituksena on parantaa suomalaisten oluiden arvostusta sekä tehdä oluita ja niiden valmistajia tunnetuiksi.
Kilpailu tuo mielenkiintoisen lisän suomalaiseen olutkulttuuriin ja herättää keskustelua oluiden mausta, laadusta, raaka-aineista ja valmistuksesta. Kuluttajalle kilpailu tarjoaa työkaluja valintojen tekemiseen nostamalla esiin tuttuja ja aiemmin tuntemattomia tuotteita sekä niiden ominaisuuksia. Samalla se rohkaisee oluennauttijaa kokeilemaan omasta tottumuksesta poikkeavia makuja ja tuotteita Valmistajille kilpailu tukee tuotteiden markkinointia sekä antaa työkaluja uusien tuotteiden kehittämiseen.
Suomen Paras Olut -kilpailu kokoaa ainoana suomalaisena olutkilpailuna kotimaiset valmistajat yhteen kisaamaan omilla tuotteillaan. Kilpailuun osallistuvat suurten ja pienten valmistajien tuotteet rinnan, jolloin itse olut ja siihen liittyvät laatu- ja makutekijät ovat pääasiassa. Kilpailun toteutuksesta vastaa Panimo ja -virvoitusjuomateollisuusliiton ja Pienpanimoliiton perustama Suomalainen Olut ry. Kilpailun johtajana toimii olutasiantuntija Kari Likovuori.
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn