Suuihinotosta aiheutuva kurkkusyöpäriski on lähes tupakan vertainen – Tässä syy
Suuseksi ei ole niin viaton tapa osoittaa kiintymystä kuin yleisesti luullaan.
Suuseksiä harrastaessa suositellaan käyttämään kondomia, ainakin silloin, kun kyseessä on uusi partneri. Moni kuvittelee, että suuseksi on turvallinen vaihtoehto tavallisen yhdynnän sijasta ja että sitä voi antaa toiselle ilman suojaa.
”Papillooma” -niminen virus voi tarttua sukuelimistä kurkkuun suuseksin aikana.
Yhdysvalloissa tehtiin tutkimus, jossa todettiin, että 64 prosenttia kurkun keskiosan alueilla olleista syöpäkasvaimista olivat papilloomaviruksen aiheuttamia.
Tämä on hälyttävä luku, sillä se yltää riskeissä lähes tupakoinnin tasolle.

”Nuoret pitävät suuseksiä huolettomana asiana. He näkevät sen suhteena ilman seksiä”, professori Bonnie Halpern-Felsher Kalifornian yliopistosta kertoi CNN:lle.
Usean eri partnerin kanssa suoritettu suuseksi tarkoittaa aina suurempaa riskiä kurkkusyövän kehittymiselle.
Papilloomavirukset aiheuttavat ihmisillä myös kondyloomaa, kohdunkaulan syöpää, sekä syyliä.
Jaa uutinen Facebookissa, sillä moni nuori ei edes tiedä suusyövän mukana tulevista riskeistä.
Lähde: IS
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Karut kuvat leviävät: kohuissa rypenyt prinsessa Mette-Marit edusti happiviiksissä
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä

- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta