Tämä video ei sovellu herkille!
Jopa niille, jotka nauttivat inhota paiseiden puserrusvideoita, joita mm. Dr Pimple Popper eli Sandra Lee julkaisee YouTubessa, tämä kotivideo voi olla liikaa.
Kanadalainen Frederic Ward, 23, kärsi stafylokokin aiheuttamasta tulehduksesta, joten menikö hän lääkäriin? Eipä mennyt, vaan päätti ryhtyä toimeen ihan itse kotona ja puristaa suuren paiseen poskestaan. Kuten tee-se-itse-miesten hommille monesti käy, tämäkään operaatio ei mennyt niin kuin Strömsössä.
Ällöttävällä videolla nähdään, kun Ward puristaa paisetta, josta alkaa pursuta mätää. Paise ei kuitenkaan tyhjene kunnolla, vaan hänen täytyy yrittää uudelleen ja uudelleen, ja aina vain pursuaa lisää vereen sekoittunutta mönjää. Näyttää siltä, että Ward vain aiheuttaa itselleen enemmän haittaa jatkamalla kivuliasta paiseen puristamista.

Ward kertoo saavansa vastaavanlaisia tulehduksia usein. Videolla näkyvä paise oli kasvanut suureksi vain neljässä päivässä ja siinä oli miehen mukaan sykkivää kipua, eikä siihen voinut koskea. Ward on saanut noin 10 vastaavanlaista paisetta, eikä halunnut jälleen kerran mennä jonottamaan sairaalaan sen poistoa. Lisäksi hänellä oli jo meneillään lääkärin määräämä antibioottikuuri. Silti, tällaisen paiseen oma puristelu ja pinseteillä kaivaminen ei ole järkevää puuhaa. Ward sanookin alla olevalla videolla sen ”sattuvan pahasti”.
Katso omalla vastuulla!
Lähde ja videokuva: Unilad