BB-voittaja Janica Kortmanin terveys romahti – fitness-kisat ja treenit tauolle: ”Voimavaroja ei ole”
Vuoden 2011 Big Brother -voittaja ja bikini fitness -kilpailija Janica Kortman kertoo Instagram-tilillään terveysongelmistaan. Hän paljastaa olevansa ensimmäistä kertaa elämässään siinä tilanteessa, että hänen on pysähdyttävä terveytensä takia.
– Kesällä 2021 minulla todettiin raudanpuuteanemia. Alhaisen hemoglobiinin lisäksi varastorauta ferritiini on ollut alimmillaan 7, Janica kertoo terveydentilastaan.
Hän kertoo lukeneensa naisten hyvinvointisivusto Rosie.fi:stä, että raudanpuute tulisi aina hoitaa, sillä hoitamattomana se voi johtaa henkisen ja fyysisen suorituskyvyn täydelliseen menettämiseen ja työkyvyttömyyteen. Alhainen ferritiinitaso voi aiheuttaa naisilla väsymystä ja masennuksen kaltaisia oireita.
Janica paljastaakin olevansa nyt tilanteessa, jossa hänen on lopetettava treenaaminen.
– Nyt on haikein mielin tullut eteen tilanne, että treenaaminen salilla ja kisat täytyy laittaa tauolle siksi aikaa kunnes saan rauta-arvot nousemaan. Voimavaroja treenaamiseen ei tällä hetkellä ole.
– Onneksi kuitenkin syy raudanpuutteeseen on vihdoin selvillä ja toimenpiteet sen korjaamiseen tiedossa ja edessä. Että eiköhän se tästä taas pikkuhiljaa korjaannu. Nyt täytyy keskittyä hoitamaan vain tärkeimmät velvollisuudet.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Vielä viime joulukuussa Janica kertoi valmistautuvansa seuraaviin fitness-kisoihin, jotka järjestetään kesäkuussa 2022 Las Vegasissa.
– Tämä vaatii yli nelikymppiseltä neljän lapsen työssä käyvältä äidiltä paljon enemmän, kuin vaikka nuorelta kenellä on huolehdittava vain itsestään, mutta jotenkin se antaa puolestaan niin paljon voimaa jaksaa arjen pyörityksessä.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
BB-voittaja Janica Westerback vaihtoi yllättäen sukunimensä – ”Paras lahja ikinä!”
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn