Ei herkille! Intohimoinen solariumin käyttäjä sai ihosyövän nenään, jonka keskelle täytyi leikata reikä – kammottavat kuvat hoidoista
Amerikkalainen opettaja ja kahden lapsen äiti Rebekah Rupp, 41, rakasti jo teini-ikäisenä rusketuksen aikaansaamaa itsevarmuutta ja terveelliseltä näyttävää hehkua.
Oklahoman osavaltiossa asuva nainen oli intohimoinen solariumin ystävä, ja kävi ruskettamassa itseään usein vähintään 5-6 kertaa viikossa, vaikka monet varoittivat häntä solariumin haittavaikutuksista.
– Rakastin sitä tunnetta, minkä sain ruskettumisesta. Se rentoutti minua, sai minut tuntemaan itseni kauniiksi ja antoi minulle sellaista hehkua, jota rakastin, Rebekah kertoo.
Viisi vuotta sitten Rebekah alkoi tehdä lisätöitä ihonhoitotuotteita valmistavalle yhtiölle ja sai enemmän tietoa auringonsuojavoiteiden käytöstä.
2018 elokuussa Rebekah huomasi, että häneen poskeensa oli ilmestynyt tumma luomi. Hän meni joulukuussa ihotautilääkärille, joka huomasi heti nenän päässä valkoisen näpyltä näyttäneen luomen. Näppy oli ollut nenässä noin kaksi kuukautta ja Rebekah oli luullut sitä vain sitkeäksi finniksi. Luomi poistettiin välittömästi ja lähetettiin tutkittavaksi.
Kun tulokset saapuivat, Rebekahille kerrottiin, että hänellä oli tyvisolusyöpä. Syöpäsolut leikattiin kesäkuussa Mohs-tekniikalla. Operaation jäljiltä naisen nenän keskelle jäi ammottava reikä, jonka korjauksen hoitovaiheet olivat kammottavan näköisiä.
Leikkauksessa Rebekahin nenässä olevaan reikään johdettiin otsasta kudoskaistale, jossa oli mukana päälaelta irrotettu verisuoni. Otsasta johdettu pitkä kaistale oli paikoillaan neljän viikon ajan, kunnes leikkaus saatettiin loppuun heinäkuussa ja kaistale poistettiin.
Leikkausten jälkeen Rebekah on pitänyt erittäin tarkkaa huolta ihostaan. Hän käyttää aurinkorasvaa joka päivä ja pitää aina hattua auringonpaisteessa. Hän myös varmistaa, että hänen lastensa iho on suojattu hyvin auringolta ja että heidän urheilurepuissaan on aina mukana auringonsuojavoidetta.
Rebekah halusi jakaa kokemuksensa ja kammottavat kuvat nenästään, jotta ihmiset heräisivät ja ymmärtäisivät suojautua auringolta.
– Suojele ihoasi niin kauan kuin se sinulla on. Älä paahda itseäsi solariumissa äläkä mene aurinkoon ilman suojavoidetta ja jotain suojaa päässä, Rebekah neuvoo.
Rebekah kehoittaa kaikkia käyttämään aina aurinkorasvaa ja käymään ihotautilääkärillä vähintään kerran vuodessa.
– Jos mikä tahansa näppylä vartalossasi askarruttaa sinua, käy tarkistuttamassa se. Jos siinä ei ole mitään, sitten ainakin tiedät sen ja voit olla huojentunein mielin.
Ihosyöpä on yleistynyt viime vuosina myös Suomessa. Esimerkiksi Janni Hussi ja Antti Holma ovat sairastuneet siihen ja vedonneet ihmisiä suojaamaan ihoaan auringolta.
Lähde ja kuvat Rebekahin kasvojen eri vaiheista (kuvat ei herkille): Media Drum World
Kuvituskuva: Wikimedia Commons
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Karut kuvat leviävät: kohuissa rypenyt prinsessa Mette-Marit edusti happiviiksissä
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Viisuasiantuntijalta täyslyttäys ammattilaisraadeille – ”Kuuseen”
- Ruotsin Euroviisuedustaja Felicialta tiukkaa tekstiä: ”En ainakaan aio matkustaa Suomeen”
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Huhut ovat sittenkin totta!
- Euroviisut 2026: Finaali, tulokset, esittäjät, biisit
- Iida Vainio kohahdutti VIP-tapahtumassa – kroppa sai leuat loksahtamaan
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Karut kuvat leviävät: kohuissa rypenyt prinsessa Mette-Marit edusti happiviiksissä
- Iida Vainio kohahdutti VIP-tapahtumassa – kroppa sai leuat loksahtamaan
- Herkullinen arvio Euroviisujen alla – Suomelle jysähtää jättipotti!
- Viisuasiantuntijalta täyslyttäys ammattilaisraadeille – ”Kuuseen”