Jope Ruonansuun leski avautuu miehensä kuolemasta: ”Olen miettinyt, olisiko se voitu estää”
Vuonna 2020 menehtyneen viihdetaiteilija Jope Ruonansuun leski Mari Ruonansuu kertoo miehensä syöpätaistelusta sekä kuolemasta Anneli Juutilaisen kirjoittamassa kirjassa Lähtösi jälkeen – Kertomuksia surusta ja selviytymisestä (Docendo).
Jopelle oli tehty vuonna 2015 mahalaukun pienennysleikkaus. Jope laihtui leikkauksen ansiosta lopulta 40 kiloa, mutta kun paino jatkoi tippumistaan hän hakeutui lääkäriin, jolloin ruokatorvesta löytyi kasvain.
Kyseessä ruokatorven syöpä, joka leikattiin vuonna 2018. Lisäksi Jope sai sytostaattihoitoa. Hoidoista huolimatta syöpä uusiutui syksyllä 2019.
Mari kertoo kirjassa pohtineensa saattoiko mahalaukun leikkauksella olla yhteys syövän kehittymiseen, sillä leikkaukseen liittyi myös ruokatorven ronkkimista.
Myös Jopen saamat sytostaattihoidot ovat jääneen kummittelemaan Marin ajatuksiin. Niitä määrättiin Jopelle yhteensä kolmesti, mutta ystävän varoitteluista johtuen Jope kävi hoidoissa vain kaksi kertaa.
– Olen monta kertaa miettinyt jälkeenpäin, olisiko syövän uusiutuminen voitu estää, jos hän olisi mennyt vielä kolmannen kerran.
– Eläisikö Jope nyt, jos hän ei olisi kuunnellut saamiaan neuvoja? Mari miettii kirjassa.
Jope vietti viimeiset viikot kotonaan yhdessä Marin sekä perheen pienten lasten kanssa. Poika Jose oli noihin aikoihin 10-vuotias ja tytär Minni 3-vuotias.
Lähdön hetkellä Mari kertoo kiittäneensä miestään kaikesta.
– Myös siitä, että hän oli ollut hyvä isä minun nyt jo aikuiselle tyttärelleni. Pidin Jopea kädestä kiinni ja olin vierellä.
Lue myös:
Lounais-Lappi: Omaiset muistivat Jope Ruonansuuta koskettavassa kuolinilmoituksessa
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!