Lääkäri löysi naisen silmästä 27 piilolinssiä!
Tämä tarina toimikoon varoituksena kaikille, jotka unohtavat poistaa piilolinssinsä iltaisin. Britanniassa lääkäri teki 67-vuotiaan eläkeläisnaisen silmästä hämmentävän löydön rutiininomaisessa kaihileikkauksessa. Naisen silmän taakse oli eksynyt peräti 27 piilolinssiä.
Ensimmäisessä operaatiossa lääkärit löysivät 17 piilolinssin massan ja toisessa tarkastuksessa vielä kymmenen linssiä. Eläkeläisnaisella ei ollut aavistustakaan silmässään majailleista linsseistä. Hän oli tuntenut pientä epämukavuutta, mutta luuli sen johtuvan iän aiheuttamasta silmien kuivumisesta.
Operaation tehnyt lääkäri totesi, ettei ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Hän ihmetteli, ettei linssien muodostama massa ollut häirinnyt potilasta.
Nainen oli käyttänyt kertakäyttölinssejä 35 vuotta, mutta ei ollut käynyt säännöllisesti optikon vastaanotolla. Linssit olivat olleet naisen silmässä niin pitkään, että sidekalvolle oli ehtinyt kertyä valtava määrä bakteereja. Löydön seurauksena naisen kaihioperaatiota oli lykättävä.
Lähde: Daily Mail
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin