Piikkiä huuleen ja poskeen – kaunista jälkeä, mutta ei millä tahansa hinnalla
Erilaiset injektio- eli pistoshoidot ovat yleistyneet räjähdysmäisesti.
Varsinkin alle kolmekymppiset nuoret aikuiset eivät pidä itsensä ja ulkonäkönsä hoitamista mitenkään kummallisena esteettisillä klinikoilla käydessään. Vielä kymmenen vuotta sitten oli täysin toisin.
Klinikoiden ruuhkat ja ihmisten innostuneisuus voivat johtaa myös ylilyönteihin. Asiakkaat haluavat liikaa, liian paljon, enemmän ja vielä enemmän. Silloin voidaankin vahingossa ”hoitaa” ihan jotain muuta kuin ulkonäköä.
Esteettisen kauneuden asiantuntija, vastuusairaanhoitaja Susanna Hanhineva näkee työssään kaikenlaista. Medical Clinic Luxia pyörittävä Hanhineva kertoo, ettei voisi tehdä hoitoja esimerkiksi alaikäiselle tai jos potilaan minäkuva on vääristynyt.
-Terveydenhuoltoalan yksiköt noudattavat parhaiten näitä periaatteita, joskin alalla toimii tälläkin hetkellä toimijoita, joilla ei ole mitään tekemistä Suomen terveydenhuoltoalan koulutuksen kanssa eikä eettisten ja moraalisten arvojenkaan kanssa, hän lausuu.
Asiasta kirjoittaa hyvinvointisivusto Terveyden Asialla. Lue juttu TÄÄLTÄ
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Seela Sella, 89, syöpähoitojen jälkeen: ”Nyt pitäisi pikkuisen kiirehtiä!”
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Sara Siepiltä ihana paljastus vauva-arjesta
- Virkavalta pysäytti Susanna Penttilän panobussin: Käyttökielto
- Ällöttävä väite brittihovin kuuluisimmasta palatsista leviää
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion