Tuntuuko sinusta, että ihmiset ovat alkaneet olla yhä vihaisempia? Raivoamisesta voi olla paljon haittaa sekä raivon kohteelle että itse raivoajalle. Raivokohtauksia saavat voivat sairastua muita herkemmin moniin sydänoireisiin, Harvardin yliopiston tutkimus osoittaa.
Voimakkaiden raivo- ja vihapurskahdusten sekä sydänkohtausten, aivoinfarktien, kallonsisäisten valtimopullistumien repeämisten sekä kammioperäisten rytmihäiriöiden väliltä on löytynyt yhteys. Riski sydänoireisiin on pahimmillaan pari tuntia kohtauksen alkamisesta, mutta häviää pikku hiljaa tilanteen rauhoituttua.
Yhdysvaltalaisten tulokset perustuvat aiempien tutkimusten yhteisanalyysiin. Laatukriteerit täyttäviä tutkimuksia löytyi yhdeksän. Tutkijat laskivat, että riippuen potilaan muista sydänriskitekijöistä, raivokohtaus aiheuttaa 1–4 sydänoiretta kymmentä tuhatta potilasta kohden, jos potilas saa raivokohtauksia kerran kuussa. Vaikutus on luonnollisesti suurempi mitä useammin raivoamista tapahtuu, kertoo uutispalvelu Duodecim.
Tunnekuohut altistavat sydänoireille monen eri mekanismin välityksellä. Ne saattavat nostaa verenpainetta ja sykettä, mutta myös kiihdyttää veren hyytymistä, mikä edistää verisuonitukosten syntyä.
Lähteet: Uutispalvelu Duodecim, European Heart Journal