
Tämän takia suomalaiset uupuvat talvella
Philipsin kyselytutkimuksen* mukaan suomalaisista peräti 80,6 % tuntee olonsa uupuneeksi talvisin ja yli puolet (56,7 %) haluaisi olla energisempi talvisin. Energianpuutteet vuoksi erityisesti liikuntaharrastuksista tingitään pimeällä kaudella.
Auringonvalon puute talviaikaan vaikuttaa ihmisten energiatasoihin. Pitkät työpäivät sisätiloissa pimeimpään talvi-aikaan vähentävät päivänvalon ja samalla energian määrää arjessamme entisestään. Tämä saa osan suomalaisista tinkimään arkea virkistävistä menoista ja harrastuksista.
Yli puolet kyselyn vastaajista (56,8 %) kertoo kieltäytyneensä talvikaudella jostain menosta tai tapaamisesta energianpuutteen takia. Suomalaisten säntillisyydestä kertonee jotakin se, että 43,2 % ei koskaan ole kieltäytynyt menosta väsymyksen takia. Eniten väsymyksen takia tingitään liikunnan harrastamisesta (48,1 %) ja sukulaisten tai ystävien tapaamisesta (33,2 %). Energianpuutteen vuoksi väliin jätetään talvella myös teatteri, elokuvat ja muut kulttuuriharrastukset (20,4 %), kursseille osallistuminen (19,7 %) ja lasilliselle meno töiden jälkeen (17,1 %).
Väsymys aiheuttaa myös ristiriitatilanteita perheenjäsenten, ystävien ja tuttujen kanssa. Yli puolet (55,3 %) suomalaisista toteaa näin tapahtuvan enemmän talvella kuin kesällä. Töissä olonsa väsyneemmäksi tuntee 29,3 % vastaajista.
Kun suomalaisilta kysytään, pahinta talvessa on kylmyyden (25,2 %) ja loskan (26,6 %) sijaan nimenomaan pimeys (34,1 %).
– Elämäntahtimme on yhä vaativampaa ja energiatasoa halutaan pitää yllä myös talvella. Uusi EnergyUp-kirkasvalolaite virkistää ja kohottaa energiatasoa niin, että jaksamme tehdä mukavia asioita talvellakin työpäivän jälkeen, sanoo Madelene Öhlin, Philipsin kauneus- ja terveystutteiden pohjoismainen markkinointipäällikkö.
Philips EnergyUp on kirkasvalolaite, joka käyttää luonnollisen auringonvalon vaikutusta kohottamaan energiatasoa ja mielialaa. Kliinisten tutkimusten mukaan se piristää, nostaa energiatasoa ja helpottaa väsymystä sekä talvimasennusta.
– Suomalaisten into hankkia valoterapiatuotteita kasvaa selvästi aina syksyisin pimeyden lisääntyessä lokakuusta joulukuuhun ja esimerkiksi joulukuussa 2013 Suomessa myytiin yli 11,000 valoterapialaitetta, kertoo Öhlin.
Katsaus kyselyn tuloksiin:
• 80,6 % tuntee olonsa uupuneeksi talvisin
• 55,3 %:lla väsymys aiheuttaa ristiriitatilanteita perheenjäsenten, ystävien ja tuttujen kanssa
• 56,8 % kertoo kieltäytyneensä talvikaudella jostain menosta tai tapaamisesta energianpuutteen takia (naisista 66,8 % ja miehistä 46,8 %). Eniten väsymyksen takia tingitään liikunnan harrastamisesta (48,1 %) ja sukulaisten tai ystävien tapaamisesta (33,2 %).
• 56,7 % haluaisi olla energisempi talvisin
• 34,1 % mielestä pimeys on pahinta talvessa
• 29,3 % tuntee olonsa väsyneemmäksi töissä, naisista jopa 36,6 %
*Kyselytutkimuksen toteutti Philipsin tilauksesta Snabba Svar viikolla 36 vuonna 2014. Kyselyyn vastasi 1009 suomalaista ikäryhmästä 18–65. Paneeli oli edustava suomalaisten asuinpaikan ja sukupuolen jakauman suhteen.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu pariskunta Ville ja Johanna hakevat avioeroa
- Helena Ahti-Hallberg joutui sairaalahoitoon – ”Vihreästä väristä en tykkää, mutta minkäs teet”
- MTV: Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu Tuula rakastui – ”Kyllä tässä ihan vakavalla pohjalla ollaan”
- Sampo Kaulanen on uusi Farmi Suomi -voittaja – näin hän kommentoi voittoa!
- Sirpa Selänne julkaisi poikansa ihanan kihjalaisvideon – tätä katsoessa on vaikea olla hymyilemättä
- Missi Oona Komi järjesti näyttävät juhlat – avautuu kuluneista vuosista: ”Neljän vuoden aikana on ehtinyt tapahtua paljon”
- Ilkka Vainio, 62, poseeraa alasti – ”Säämies mainio”
- Tässä on Pippa Laukan ylioppilaaksi valmistunut Tuuli-tytär – ”Niin ylpeä tästä upeudesta”
- STT: Entinen kansanedustaja Tom Packalén pahoinpideltiin helsinkiläisessä luksusravintolassa – ”Minulla meni taju saman tien”
- Presidentti Tarja Halonen Helsinki Pride -tapahtuman suojelijaksi
- TTK-tähti Anniina Koivuniemi paljasti iloisen perheuutisen
- Jesse Kaikuranta yllättää romanttisella kuvalla – löysikö suosikkilaulaja rinnalleen uuden kumppanin?
- Tässä on Pippa Laukan ylioppilaaksi valmistunut Tuuli-tytär – ”Niin ylpeä tästä upeudesta”
- Helena Ahti-Hallberg joutui sairaalahoitoon – ”Vihreästä väristä en tykkää, mutta minkäs teet”
- Sirpa Selänne julkaisi poikansa ihanan kihjalaisvideon – tätä katsoessa on vaikea olla hymyilemättä
- Ilkka Vainio, 62, poseeraa alasti – ”Säämies mainio”
- Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu pariskunta Ville ja Johanna hakevat avioeroa
- MTV: Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu Tuula rakastui – ”Kyllä tässä ihan vakavalla pohjalla ollaan”
- STT: Entinen kansanedustaja Tom Packalén pahoinpideltiin helsinkiläisessä luksusravintolassa – ”Minulla meni taju saman tien”
- Teemu Packalén joutuu isoon leikkaukseen – ”Valehtelisin, jos sanoisin, ettei mua jännitä”