Tukes varoittaa suositusta kauneustrendistä – aiheuttaa ihotulehduksia!
Plasmakynähoidot nousivat viime vuoden lopulla yhdeksi kauneusalan trendeistä Suomessa. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) varoittaa, että edullisena kasvojenkohotuksena mainostetusta plasmakynähoidosta voi seurata ikävä lopputulos.
Plasmakynää käytetään kasvojen ja kaulan alueelle, varsinkin roikkuviin yläluomiin ja pussittaviin alaluomiin. Hoidossa iho puudutetaan ja siihen isketään pieniä reikiä plasmasalaman avulla. Käsittelyn jälkeen ja ihoalueen parannuttua ihon luvataan tuntuvan napakammalta.
Tukesin tiedossa on kuitenkin tapauksia, joissa asiakkaan kasvojen iho on tulehtunut plasmakynäkäsittelyn jälkeen. Ongelmana on se, että jälkihoidosta huolehtiminen jää kuluttajan vastuulle.
Tukes valvontaprojektissa tehtiin tänä vuonna 11 tarkastuskäyntiä. Valvonta painottui isoihin plasmakynien maahantuojiin, jotka kouluttavat laitteiden käytössä ja tarjoavat plasmakynähoitoja. Lain mukaan palveluntarjoajalla täytyy olla riittävät tiedot ja taidot, jotta palvelu on asiakkaalle turvallinen. Plasmakynähoitoja tekevälle yritykselle ei kuitenkaan ole vaatimusta pakolliseen koulutukseen tai velvoitetta ilmoittautua palveluntarjoajaksi.
Jälkihoito jää asiakkaan vastuulle
Valvonnassa kävi ilmi, että maahantuojilla on varsin hyvä tietämys plasmakynistä ja niiden turvallisesta käytöstä, mutta suurimpana riskinä on epäonnistunut jälkihoito. Tukesin tiedossa on tapauksia, joissa plasmakynällä käsiteltyä ihoa on kosketeltu likaisilla käsillä tai menty vaikkapa uimaan ennen kuin iho on kunnolla parantunut, jolloin iho on tulehtunut. – Asiakasta on tärkeää ohjeistaa tarkasti jälkihoidossa ja varoittaa mahdollisista seurauksista, jos ihon ei anna kunnolla parantua, toteaa ylitarkastaja Annina Nyholm Tukesista. – Ikävä kyllä ihotyyppi on myös henkilökohtainen ominaisuus. Joillakin iho voi reagoida ja tulehtua, vaikka sitä olisi hoidettu ohjeiden mukaan, sanoo Nyholm. Plasmakynää käytetään muun muassa riskialttiilla silmänympärysalueella. Suomessa on joissakin tapauksissa pidetty plasmasalamaa iholla liian kauan, jolloin ihoon on jäänyt selkeästi erottuva kuoppa. Ulkomailla ainakin yhden asiakkaan kyyneltiehyt on tukkeutunut, kun plasmasalama on osunut siihen ja arpeuttanut tiehyeen.Asiakkaita johdetaan harhaan
Plasmakynien maahantuojia koskevat ainoastaan sähkölaitteiden maahantuojan vaatimukset. Tukes ei ole hyväksynyt plasmakyniä lainkaan. – Osa palveluntarjoajista on mainostanut, että he käyttävät Tukesin hyväksymää laitetta. Tällaista Tukesin hyväksymismenettelyä plasmakynille, tai muillekaan laitteille tai tuotteille, ei ole olemassa. Jos palveluntarjoaja väittää näin, mainoksella johdetaan kuluttajaa harhaan, kertoo Nyholm. Lähde: Tukes Kuva: PixabayLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta