Joka kolmas suomalainen myöntää kärsivänsä jostakin fobiasta.
Jopa 60 prosenttia suomalaisista kertoo, että he ovat jättäneet asioita tekemättä pelkonsa vuoksi. 59 prosenttia on kuitenkin yrittänyt lievittää pelkojaan. Tiedot käyvät ilmi tutkimuksesta, jonka taustalla on halu auttaa ihmisiä lievittämään pelkojaan virtuaalitodellisuuden avulla.
Samsungin tilaama ja YouGov-yhtiön tekemä tutkimus paljastaa, mitä pohjoismaalaiset pelkäävät. Tutkimuksessa selvisi, että 30 prosentilla suomalaisista on jokin pelko tai fobia.

Ruotsalaisten keskuudessa luku oli lähes sama, 29 prosenttia. Pelokkaimmiksi pohjoismaalaisiksi osoittautuivat norjalaiset, joista jopa 39 prosentilla oli irrationaalisia pelkoja.
Peloilla voi olla suuri vaikutus elämään, ja yli 60 prosenttia suomalaisista kertookin jättäneensä usein tai joskus asioita tekemättä pelkonsa vuoksi.
Suomalaisten pahimmat pelot
1. Käärmeet (46 %)
2. Oksentaminen (41 %)
3. Yleisön edessä puhuminen (31 %)
4. Korkeat paikat (29 %)
5. Hämähäkit (29 %)
mp-pytonkaarme-purasu-artik
18 prosenttia suomalaisvastaajista kertoi, että heidän pelkonsa oli estänyt heitä menemästä hammaslääkäriin. 13 prosenttia ei halunnut nukkua teltassa, ja 12 prosenttia kertoi välttävänsä ulos menemistä. Pelko vaikuttaa monen elämään, mutta vain reilu puolet vastaajista kertoi yrittäneensä lievittää fobioitaan. Pelkojen lievittämisen esteeksi kerrottiin muun muassa se, etteivät vastaajat tienneet, miten he voisivat lievittää pelkojaan (53 prosenttia vastaajista). 29 prosenttia ei uskonut pelkojen lievittämisen olevan mahdollista.
Pelko on epämiellyttävä tunne, jonka taustalla on kokemus uhasta. Tunne ei ole riippuvainen siitä, onko uhka todellinen vai ei. Kognitiivisen käyttäytymisterapian mukaan pelkotiloja voidaan lievittää asteittain. Pelko vähenee, kun yksilö altistuu pelkonsa kohteelle ja oppii sietämään sitä, toteaa laillistettu psykologi Stefan Deak.
Virtuaalitodellisuudella pelkoja vastaan
Samsungin tutkimuksen mukaan 53 prosenttia suomalaisista olisi valmis kohtaamaan pelkonsa, jos se auttaisi heitä pääsemää pelosta eroon.
Ruotsalainen startup-yritys Mimerse on tutkinut, miten ihmisten pelkoja voitaisiin lievittää yhdistämällä VR-teknologia ja psykologia. Samsungin ja ruotsalaisen innovaatioyritys Vinnovan avulla Mimerse kehitti Itsy-nimisen sovelluksen, jossa käytetään hyväksi kognitiivisen käyttäytymisterapian metodeita ja altistetaan käyttäjä pelkonsa kohteelle, tässä tapauksessa hämähäkeille. Sovellusta käytetään Samsungin VR-lasien kanssa, ja sen pitäisi lievittää pelkoa kolmessa tunnissa.
– Haluamme tarjota innovaatioita, joista on hyötyä ihmisten jokapäiväisessä elämässä. VR-teknologia avaa jatkuvasti uusia mahdollisuuksia esimerkiksi tarinankerrontaan, hyvinvointiin ja stressinhallintaan. Siitä voi saada myös psykologista apua. VR:n avulla ihmiset voivat saada apua ongelmiinsa paremmin kuin koskaan ennen, kertoo Samsungin sosiaalisista innovaatioista ja yhteiskuntavastuusta vastaava Elin Wallberg.
Tutkimuksen toteutti mielipide- ja markkinatutkimusyhtiö YouGov. Pohjoismaissa tehty kysely toteutettiin sähköpostilla 17.23.3.2016. Siihen osallistui 4 032 yli 18-vuotiasta miestä ja naista.