Uskomatonta! Näin Coca-Cola vaikuttaa miehen seksielämään
Coca-Cola on maailman myydyin virvoitusjuoma ja kolmanneksi tunnetuin brändi.
Tuotteen terveysvaikutuksista on kuitenkin varoiteltu pitkään. Muun muassa juoman huonosta vaikutuksesta hampaisiin on tehty paljon tutkimuksia, mutta vaikutukset ulottuvat myös navan alle, varsinkin miehillä.
Kööpenhaminan yliopistollisessa sairaalassa tehdyssä tutkimuksessa nimittäin selvitettiin Coca-Colan vaikutusta seksielämään ja tuloksista kävi ilmi, että vähintään litran päivässä Coca-Colaa juovilla miehillä oli 30 % vähemmän siittiöitä kuin miehillä, jotka eivät sitä käyttäneet.
Tutkimuksen mukaan Coca-Colan ja muiden vastaavien juomien sisältämä sokerimäärä, makeutusaineet ja fosforihappo vaikuttavat miehiseen terveyteen negatiivisesti. Daily Star raportoi, että ainesosat edistävät hedelmättömyyden lisäksi myös erektiohäiriöitä ja impotenssia, koska ne nostavat veren kolesterolitasoa ja vahingoittavat peniksen verisuonia.
Lähde: Daily Star
Kuva: Unsplash
LUE MYÖS:
- Näin Veronica Verho suoriutui TTK:sta – katsojat laukovat suorat sanat
- Helena Koivulta täysin poikkeuksellinen avautuminen lapsista
- Robin Packalen julkaisi vihdoin hääkuvan – vau, mikä morsian!
- Toni Wirtasen ja Tuukka Temosen riitaisat välit: ”Ei me nyt hirveesti hengailla”
- Harryn ja Meghanin tuska: mistä kaivetaan rahat ökyilyyn?
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Arttu Wiskari pudotti shokkiuutisen
- Kasinorakastajan blogi: Hyviä muutoksia ja ihmeellistä lässytystä
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Aleksi Valavuori väitti hoitaneensa verovelkansa – ulosottorekisterissä näkyy yhä yli miljoona euroa
- Arttu Wiskari pudotti shokkiuutisen
- Toni Wirtasen ja Tuukka Temosen riitaisat välit: ”Ei me nyt hirveesti hengailla”
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Harryn ja Meghanin tuska: mistä kaivetaan rahat ökyilyyn?
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Robin Packalen julkaisi vihdoin hääkuvan – vau, mikä morsian!
- Sofia Belórfilla shokkikäänne raha-asioissa – ökykaunotar taas ulosotossa
- Kasinorakastajan blogi: Hyviä muutoksia ja ihmeellistä lässytystä
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Hymy: Tauski Peltonen kiidätettiin leikkaukseen – sisäinen verenvuoto!