Tuhat yllätysämpäriä taas jaossa – tällä kertaa Järvenpäässä!
Tokmanni uudistaa ruokaosastonsa täysin kuiva- ja tuore-elintarvikkeita myyvässä myymälässään Järvenpäässä ja avaisten menestys tulemaan olemaan taattu – jaossa on nimittäin tuhat suomalaisten rakastamaa yllätysämpäriä!
Uudistusten myötä myymälän tuotevalikoima kasvaa, asiakaskokemus paranee ja energiankulutus laskee. Avajaisia Järvenpään Tokmannilla vietetään avajaistarjousten ja tuhannen tuotelahjoja sisältävän yllätysämpärin vauhdittamina torstaina 31.5.2018 klo 8.00 alkaen. Yllätysämpäreistä kolmessa on lisäksi 100 euron lahjakortti Tokmannille.
Järvenpään Tokmannin ruokaosaston yleisilme on jatkossa aiempaa merkittävästi raikkaampi ja viihtyisämpi. Modernin valko-harmaasta värimaailmasta erottuvat esimerkiksi erilaiset opasteet ja myymäläelementit, jotka helpottavat asiakkaita löytämään etsimänsä ja henkilökuntaa esittelemään tuotetarjontaa.
Miellyttävää ja nykyaikaista kokonaisvaikutelmaa vahvistavat myös esimerkiksi uudet, edeltäjiinsä verrattuna arviolta noin 40 prosenttia vähemmän sähköä kuluttavat kylmälaitteet sekä muut myymäläkalusteet. Lisäksi tuoteryhmittelyä uudistetaan ostamisen helpottamiseksi. Jo aiemmin myymälän yleisvalaistus on päivitetty perinteistä loistelamppuvalaistusta huomattavasti vähemmän energiaa kuluttavaan led-tekniikkaan.
Asiakastyytyväisyyttä parannetaan jatkossakin aktiivisesti kehittämällä tuotevalikoimia ja varmistamalla tuotteiden halvat hinnat. Uudistusten myötä Järvenpään Tokmannin tuotevalikoima kasvaa sadoilla uusilla tuotteilla, kuten leikkeleillä ja leivänpäällisillä sekä paikallisilla elintarvikkeilla.
– Täysin uudistunut ruokaosasto nostaa asiointikokemuksen aivan uudelle tasolle. On erittäin hienoa, että voimme tarjota myymälässä asioiville jatkossa aiempaa viihtyisämmän ostoskokemuksen ja laajemman tuotevalikoiman. Tärkeää on myös, että nykyaikaisen tekniikan kylmälaitteet edesauttavat henkilöstöämme esimerkiksi tuotteiden laadun varmistamisessa ja hävikin vähentämisessä, Tokmannin myyntijohtaja Mathias Kivikoski kertoo.
Osoitteessa Helsingintie 43, 04430 Järvenpää sijaitseva Tokmanni palvelee uudistustöiden ajan normaalisti, maanantaista lauantaihin klo 8–21 ja sunnuntaisin klo 10–19. Aukioloajat säilyvät nykyisellään myös avajaisten jälkeen.
(Kuvassa Joensuun Raatekankaantiellä 17.5. avattu uudistettu Tokmannin ruokaosasto)
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Shirly Karvisen ja Ahti Peltosen suhteessa shokkikäänne: ”Menin naimisiin”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Kastanja Rauhala bongattiin komistuksen seurassa
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Sanna Marin osti uuden ökykodin Helsingistä – neliöt loksauttavat leuat