Uusi makeutusaine – kolajuomaan vähemmän sokeria
Pepsi NEXTissä on aito kolan maku mutta 30 prosenttia vähemmän sokeria. Pepsi NEXT on merkittävä mullistus Suomen kolamarkkinoilla. Juoma luo uuden kategorian perinteisesti makeutettujen ja kalorittomien kolajuomien väliin. Suomi on yksi ensimmäisistä markkina-alueista maailmassa, joille Pepsi NEXT lanseerataan. Maaliskuussa kauppoihin tuleva uutuus on makeutettu sokerilla sekä steviakasvin lehdistä valmistettavalla makeuttajalla.
Pepsi NEXT on merkittävin lanseeraus Suomen kolamarkkinoilla sitten light-juomien tulon. Stevialla ja sokerilla makeutettu Pepsi NEXT on kolan seuraavan sukupolven ensimmäinen edustaja. Uutuudessa on täysi kolan maku, mutta 30 prosenttia vähemmän sokeria.
– Suomi on yksi ensimmäisistä maista, joissa Pepsi NEXT lanseerataan ja olemme siitä todella innoissamme. Markkinat ovat janonneet uutuuksia jo pitkään. Pepsi NEXTissä yhdistyy aito kolan maku sekä tämän päivän tarve vähemmän sokeria sisältävästä tuotteesta, sanoo Hartwallin virvoitusjuomien markkinointipäällikkö Leena Koskinen.
Pepsiä on uuden lanseerauksen jälkeen tarjolla kolmena eri vaihtoehtona: perinteinen sokerilla makeutettu Pepsi, 30 prosenttia vähemmän sokeria sisältävä Pepsi NEXT sekä jo 20 vuotta markkinoilla ollut Suomen suosituin sokeriton virvoitusjuoma Pepsi Max. Uutuus on saatavilla maaliskuusta 2014 alkaen 0,5 ja 1,5 litran kierrätysmuovipulloissa sekä 0,33 litran tölkkisixpackissa.
Uusi vaihtoehto yli 1,5 miljoonalle suomalaiselle
Suomalaisten suhtautuminen sokeriin on kaksijakoista. Noin 62 prosenttia suomalaisista haluaisi vähentää sokeria terveydellisistä syistä. Toisaalta sokerin mausta ei haluta luopua ja se koetaan myös luonnollisimmaksi makeuttajaksi.
Yli 1,5 miljoonaa suomalaista juo perinteisiä sokerilla makeutettuja kolajuomia ja heistä yli puolet myös suosii niitä [1]. Tärkein kriteeri kolajuoman valinnassa on maku. Perinteisten kolajuomien ystävät ovat mieltyneet sokerin makuun tai suosivat sitä sen luonnollisuuden vuoksi. Steviakasvin lehtiuutteesta valmistetulla makeuttajalla sekä sokerilla makeutettu Pepsi NEXT merkitseekin yli 1,5 miljoonalle suomalaiselle mahdollisuutta vähentää 30 prosenttia kolan mukana saamastaan sokerista, mausta tinkimättä.
– Suomalaiset rakastavat aitoja makuja ja luonnollisuutta, joten stevia on saanut Suomessa todella positiivisen vastaanoton. Pepsi NEXTin myötä stevia tulee varmasti yhä tutummaksi suomalaisille, sanoo markkinointipäällikkö Koskinen.
Muualla maailmassa steviaa on käytetty makeuttamiseen jo pitkään. Euroopan unioni hyväksyi steviakasvin lehdistä valmistettavan kalorittoman makeuttajan käytön elintarvikkeissa joulukuussa 2011. Pitkään tuotekehitystä tehnyt Hartwall toi edelläkävijänä ensimmäisenä Suomessa markkinoille virvoitusjuomat, joiden makeuttamiseen käytetään steviaa.
Mikä on stevia?
Stevia on Steviakasvin lehtiuutteesta valmistettu kaloriton makeuttaja stevioliglykosidi, joka on jopa 300 kertaa sokeria makeampaa. Stevia on lähtöisin Etelä-Amerikasta ja sitä viljellään lisäksi muun muassa Aasiassa ja Lähi-Idän maissa. Alkuperäiskansat ovat käyttäneet steviaa makeutukseen jo vuosisatoja. Japanissa steviakasvista valmistettuja makeutusaineita on käytetty elintarvikkeissa jo 1970-luvulta lähtien, USA:ssa ja Australiassa useita vuosia. EU-maissa steviakasvista valmistettavaa makeuttajaa on käytetty makeuttajana joulukuusta 2011 alkaen.
Steviaa käytetään juomissa, makeisissa, jogurteissa ja välipaloissa sekä makeuttajana esimerkiksi leivonnassa. Stevioliglykosidit määritellään EU:ssa lisäaineeksi, jolloin niille myönnetään oma E-koodi (E960). Muita luonnosta peräisin olevia lisäaineita ovat mm. ksylitoli (E967) ja rypäleväri (E163).
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta