Uusia kanavia ja lisää HD-kuvaa antennikatsojille
Suomi siirtyy vauhdilla entistä kattavampaan antennitelevisioon, mutta edelleen kahdessa rinnakkaisessa verkossa, kun DNA tuo uusia kanavia antennikatsojien ulottuville. Ensimmäiset lisäkanavat tulevat näkyviin perinteiseen antenniverkkoon tässä kuussa. Samalla DNA:n oman valtakunnallisen HD-antenniverkon teräväpiirtotarjontaa kasvatetaan.
DNA tuo perinteiseen antenniverkkoon tammikuussa 11 uutta kanavaa*. Uusina kanavina Digitan verkossa aloittaa mm. urheilu- ja elokuvakanavia MTV:ltä ja Viasatilta sekä National Geographic Channel. DNA:n oman HD-verkon teräväpiirtokanavien määrä kasvaa samalla niin, että HD-tasoisia kanavia on tammikuusta lähtien tarjolla kaikkiaan 12**.
Uuteen antennitelevisioon siirrytään vaiheittain niin, että nyt tarjottavien kanavien lisäksi uusia on luvassa vielä tämän vuoden aikana.
Siirtymä kohti uutta antennitelevisiota alkoi jo vuonna 2010, jolloin DNA avasi oman antenniverkkonsa Digitan perinteisen verkon rinnalle. DNA on keskittänyt antenniverkkonsa voimakkaasti teräväpiirtokanaviin. DNA:n mukaan kahta rinnakkaista verkkoa tarvitaan Suomessa.
– Kahta rinnakkaista verkkoa tarvitaan koko kanavatarjonnan ja teräväpiirron välittämiseen antennitelevision katsojille. Tavoitteemme on, että kaikissa Suomen antennitalouksissa on tulevaisuudessa mahdollisuus vastaavaan kanava- ja teräväpiirtotarjontaan kuin kaapelikodeissa, sanoo DNA:n viihdeliiketoiminnan johtaja Jarno Haikonen.
Antennitelevision koko kanavatarjonnan katsomiseen tarvitaan nykyaikainen Antenna Ready HD -merkinnällä varustettu televisio. DNA:n HD-tarjonnasta nauttimiseen tarvitaan lisäksi DNA:n verkkoon suunnattu HD-antenni.
Noin 85 % suomalaisista asuu alueella, jossa voi vastaanottaa molempien antenniverkkojen kanavatarjonta. Noin puolet Suomen kodeista vastaanottaa tv-palvelunsa antenniverkosta.
– Haluamme tuoda huippusisällöt asiakkaidemme ulottuville kaikissa jakeluteissä, sekä kaapeli- ja antenniverkossa että tabletteihin ja muihin mobiililaitteisiin MatkaTV-palvelun kautta. Koska hyvä sisältö ansaitsee vertaisensa huippulaadun, tarjoamme kanavat televisioverkoissamme luonnollisesti myös teräväpiirtona, sanoo Haikonen.
* Digitan antenniverkon uudet kanavat:
- 8.1. alkaen Viasat Hockey Finland
- 22.1. alkaen Viasat Sport, Viasat Hockey, Viasat Golf, Viasat Sport Xtra, Viasat Film ja Viasat History (kokonaan uusia kanavia antenniverkossa)
- 27.1. alkaen MTV Fakta, MTV Sport 2, C More Hits ja National Geographic Channel (siirtyvät DNA:n verkosta Digitan verkkoon)
- Yle TV1 HD, Yle TV2 HD, MTV3 HD, MTV Max HD, MTV Sport 1 HD, MTV Sport 2 HD, C More First HD, Viasat Hockey Finland HD, Viasat Golf HD, Viasat Film Family HD, Nelonen Pro 1 HD, Nelonen Pro 2 HD
- Suomi on siirtymässä entistä laajemman ja laadukkaamman tarjonnan mahdollistavaan antennitelevisioon.
- Uusi antennitelevisio rakentuu kahden rinnakkaisen antenniverkon kapasiteetin varaan. Siirtymä kohti uutta antennitelevisiota alkoi vuonna 2010, jolloin DNA avasi Digitan perinteisen verkon rinnalle oman antenniverkkonsa.
- Uusi antennitelevisio mahdollistaa enemmän kanavia ja teräväpiirtokuvaa. Muutos tapahtuu vaiheittain. Tammikuussa DNA tuo 11 uutta kanavaa perinteisen verkon puolelle, ja DNA:n oman HD-verkon tarjonnassa on neljä uutta teräväpiirtokanavaa.
- Lisätietoja osoitteessa www.dna.fi/uusiantennitv
- Antenniverkon kanavat: www.dna.fi/kanavalista-antenni
- Antenniverkon kanavapaketit: www.dna.fi/kanavapaketit-
antennitv - Lisäkanavatarjonnan mahdollistaa uusi DVB-T2-teknologia. Katselu vaatii nykyaikaisen, Antenna Ready HD -merkinnällä varustetun television: www.testatutlaitteet.fi.
- DNA:n teräväpiirtotarjontaa pääsee katsomaan vain kun vanhan antennin rinnalla on HD-antenni, joka on suunnattu DNA:n HD-verkkoon. Antennin suuntaus- ja asennustöissä apu löytyy paikalliselta antenniurakoitsijalta, www.dna.fi/antenniasennus.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tämä oire paljasti Tuukka Temoselle, ettei kaikki ollut Olga-vaimolla kunnossa
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Tämä oire paljasti Tuukka Temoselle, ettei kaikki ollut Olga-vaimolla kunnossa
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”