Game Turku ottaa hyödyn irti peleistä

Perjantaina käynnistyvien Turun Tiedemessujen (4. – 6.10.2013) teemana on pelit ja oppiminen. Messuilla esitellään turkulainen pelialan yhteenliittymä Game Turku, joka ”ottaa pelit vakavasti” eli tähtää oivaltavaan hyötykäyttöön. Se verkottaa alan yrityksiä, oppilaitoksia ja järjestöjä alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Tavoitteena on nostaa turkulaisten peliyritysten liikevaihtoa, synnyttää uusia yrityksiä sekä tehdä Turusta vetovoimainen pelialan keskus. Game Turku –kehittämistyötä koko Varsinais-Suomen alueella hoitaa Turku Science Park Oy.
Turusta peliyritysten kehittävä koti
Pelibisneksen globaali arvo vuonna 2012 oli noin 70 miljardia dollaria. Turku on tullut mukaan viiveellä, mutta viimeisen kahden vuoden aikana tänne on saatu uutta sykettä.
– Viihteen lisäksi pelejä ja pelillisyyttä hyödynnetään meillä esimerkiksi kieltenopetuksessa ja kuntoutuksessa, kertoo Game Turusta vastaava projektipäällikkö Patrik Uhinki.
Game Turusta luodaan puhutteleva brändi, joka perustuu alan erityyppisten toimijoiden verkottuneeseen toimintamalliin. Erityisesti keskitytään peliyritysten yhteistyön lisäämiseen, liiketoiminnan kasvattamiseen, yritysten osaamis- ja rekrytointitarpeiden sekä koulutuksen alueelliseen yhteensovittamiseen. Kasvua hakevien peliyritysten sijoittautumista Turkuun haetaan myös kansainvälisesti kohdentuvalla markkinointiviestinnällä.
Turun ammattikorkeakoulun ja Turun yliopiston sekä Turku Science Park Oy:n yhteisellä messuosastolla länsirannikon oppimispeliyrityksistä esittäytyvät Nordicedu, Metaverstas, Mansoft, Skillpixels sekä Flow Factory.
– Pelatessa oppii, jopa huomaamattaan, kun peli on rakennettu eri alojen ammattilaisten toimesta. Pelien rakentamisessa on lisäksi kyse saumattomasta tiimityöstä, jossa meillä myös kansakuntana riittää opeteltavaa, kertoo Uhinki.
Game Turkua luodaan Pelinrakentaja-nimisessä hankkeessa, jota rahoittavat Varsinais-Suomen ELY-keskus ja Turun Seudun Kehittämiskeskus. Vaikka hanke aikanaan loppuu, toimintamallista halutaan pysyvä.
Turku Science Park Oy:n Game Turku sekä Turun ammattikorkeakoulun ja Turun ylipiston Turku Game Lab esittäytyvät Turun Tiedemessuilla yhteisosastolla B3. Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma vierailee osastolla pe 4.10. klo 10–10.30.
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn