Viime vuonna julkaistu Army of Two: The Devil’s Cartel sai julkaisunsa aikaan vaihtelevia arvioita. Toisaalta pelin suoraviivaisuudesta pidettiin, toisaalta juuri samaista suoraviivaisuutta moitittiin yksitoikkoiseksi. Nyt pelillä on uusi passeli hinta ja on uuden arvion aika.
Kahden mustaa huumoria viljelevän kovanaaman rymistelyyn keskittyvän toimintasarjan kolmas osa nostaa framille T.W.O.-organisaation uuden palkkasoturikaksikon, Alphan ja Bravon. Parivaljakon nimille on ilmiselvä syy: palkkasotureiden ei sovi paljastaa identiteettiään, joten naamavärkki piilotetaan maskin taakse ja nimi sotilas-lingoon. Edellisten osion rymykaksikko Salem ja Rios ovat saaneet The Devil’s Cartelissa käskyttäjän roolin. ”Nyypät” Alpha ja Bravo aiheuttavat kuitenkin ansiokkaasti tuhoa ja hävitystä, eikä alkuperäisen parivaljakon keskinäisestä naljailusta jäädä paljoa taakse. Luvassa on yllätyksiä, pettureita, verikostoja ja kaikkea muuta, mitä meksikolaiselta kartellimaailmalta voi odottaa.
army-of-two-the-devils-cartel-3
Noin kahdeksan tunnin kestoinen kampanja on viihdyttävä annos silmitöntä hävitystä kaikensorttisten aseiden myötämielisellä avustuksella. Erityisen hauska ominaisuus pelissä on Overkill-moodi, jonka saa päälle vähäksi aikaa, jos on niittänyt riittävän tehokkaasti vihulaisia. Tässä tehotilassa sankari päästää helvetin valloilleen. Sankari muuttuu hetkeksi kuolemattomaksi, luodit saavat lisää tehoa ja ympäristö tuhoutuu siihen malliin, että voisi olettaa pienen armeija hyökänneen.
The Devil’s Cartelin pelimekaniikassa on omat puutteensa, kuten suoja-toiminnallisuuden omituinen puoliautomaattinen ”tähtää suojaa ja juokse” -viritys, mutta tämä unohtuu räiskinnän hurmoksessa mahtipontisen ase-arsenaalin kylväessä tuhoa huumekartellin niskaan. Aseita on todellakin riittävästi ja niitä voi tuunata monin tavoin, kuten pelisarjan edellisissäkin osissa. Myös oman maskin tuunaaminen on hauskempaa kuin miltä se voisi aluksi kuulostaa.
army-of-two-the-devils-cartel-4
Pelin tehtävät ovat suhteellisen lyhytkestoisia, joka soveltuu vallan hyvin tämän päivän malttamattomalle pelaajalle. Jos vaikkapa haluaa ottaa pari rundia tuhtia räiskintää jalkapallo-ottelun erätauolla, se onnistuu Army of Two: The Devil’s Cartel -pelissä.
Pelin grafiikat ja äänimaailma ovat reilu vuosi sitten julkaistuksi peliksi varsin riittävät ja vaikka tarina on monilta osin ennalta arvattavissa, naljailevan parivaljakon seurassa viihtyy mainiosti, varsinkin kun pelin löytää nyt 18 euron hintalapulla varustettuna. Kyseessä ei siis ole pelimaailman mullistava spektaakkeli, vaan yllin kyllin räiskintää tarjoava viihdyttävä ammuskeluseikkailu, joka on parhaimmillaan kaverin kanssa pelattaessa.
army-of-two-the-devils-cartel-2
Lajityyppi: Toiminta
Ikäraja: 18
Julkaisuaika: 29.03.2013
Alustat: Xbox 360, PlayStation 3
Kehittäjä: Visceral Montreal, EA Montreal
Julkaisija: EA
Pelaajamäärä: 1-2 jaetulla ruudulla tai verkossa
Muuta: Dolby Digital 5.1, HDTV-tarkkuus: 720p.