
Suomen ja Pohjoismaiden pelimyynti ennätyskasvussa
FIGMA on julkaissut yhdessä pohjoismaisen pelialan etujärjestö ANGIn kanssa viime vuoden ennätysmäisiä pelimyyntilukuja. Nordic Game Sales 2013 -raportti tuo ensi kertaa esiin myös arvion digipelien myyntimääristä.
Vuoden 2013 fyysisten pelien myynti on laskenut edellisen kerran julkaistuista vuoden 2011 myyntiluvuista 31 prosenttia. Tämä pudotus on kuitenkin pieni digipelien myynnin kasvuun verrattuna. Suomen pelialan kokonaismyynti digimyynti mukaan lukien ylitti 186 miljoonaa euroa vuonna 2013. Se on lähes kaksinkertainen verrattuna pelkkään fyysisten pelien myyntiin vuonna 2011.
Viimeisen viiden vuoden aikana digimyynti on kasvanut huikeasti ja vaikuttanut tapaan, jolla pelaajat pelaavat videopelejä. Nykyään videopelejä pelataan enemmän ja useammilla pelilaitteilla kuin koskaan aiemmin.
Digipelien markkinaosuus on 60 prosenttia kokonaismyynnistä. Suurin digipelien segmentti on mobiilipelit, joita myytiin arviolta noin 37 miljoonalla eurolla. Muita pelisegmenttejä olivat ilmaiset verkkomoninpelit, maksulliset verkkomoninpelit, sosiaaliset pelit, PC-pelit ja konsolipelit.
Perinteiset jälleenmyyjät ovat edelleen suurin yksittäinen myyntikanava. Lisäksi fyysinen pelimarkkina on huomattavasti suurempi kuin mitä pelkkien pelien myyntiluvut osoittavat. Raportissa ei ole mukana pelilaitteiden, verkkomoninpelien ja muiden palvelujen arvokorttien, pelitarvikkeiden eikä muiden lisämateriaalien (esim. pelifiguurit) myyntimääriä.
Digipelien myyntiarvio on laskettu pohjoismaisista tapahtumatiedoista, joihin sisältyy 804 826 uniikkia maksavaa digipelaajaa. Näiden pelaajien toimesta ostotapahtumia tehtiin peräti 1 957 231 kappaletta. Näitä tietoja on täydennetty muista lähteistä, kuten pelikehittäjien ja julkaisijoiden myyntitiedoista.
Nordic Game Sales 2013 -raportin ovat koonneet pohjoismaisen pelialan etujärjestö ANGI, Gfk Entertainment ja SuperData Research.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!