
Suomen suurimman e-urheilusarjan palkintopotti tuplaantuu
Suomen suurimpana e-urheilusarjana tunnettu Finnish Esports Leaguen CS-liiga on saanut uuden nimen. Ensi kaudella sarjan nimi on Elisa Viihde CS:GO-liiga. Samalla sarjan palkintopotti tuplaantuu 40 000 euroon.
Elisa Viihde CS:GO-liigassa nähdään tulevalla kaudella kahdeksan suomalaista huippujoukkuetta, jotka pelaavat kahdeksan viikon runkosarjan 5.8.‒29.9. Uuden nimen ja muhkeamman palkintopotin lisäksi Elisa Viihde CS:GO-liiga tullaan tuntemaan Suomessa ennennäkemättömästä lähetystuotannostaan: kauden aikana Elisa Viihde tuottaa otteluista yli 200 tuntia lähetystä kasvattaen jo entisestään mittavaa e-urheilusisältöään, kuten esimerkiksi heinäkuussa pelattavat huipputurnaukset ESL Köln sekä IEM Chicago.
Elisa Viihteen CS:GO-lähetykset tavoittivat pelkästään toukokuussa yli 450 000 katsojaa Twitch-palvelun kautta. Sisältö välitetään samanaikaisesti myös lähes miljoonaan kotitalouteen ympäri Suomea Elisa Viihteen IPTV-, kaapeli- sekä web-kanavien kautta.
Elisa Viihde CS:GO-kausi huipentuu finaaleihin Grail Quest -tapahtumassa Turun Kupittaan Palloiluhallissa 18.‒19. lokakuuta. Palkintorahojen ja himotun pokaalin lisäksi sarjan voittajajoukkue lunastaa paikan merkittävään kansainväliseen turnaukseen, josta tiedotetaan myöhemmin lisää.
‒ Elisa Viihteen ja FEL:n yhteistyö käynnistyi alkuvuodesta, jolloin CS:GO-liigan lähetykset tuotiin Elisa Viihteen kanaville. Olemme erittäin innoissamme nyt syventyvästä kumppanuudesta. Elisa Viihde CS:GO-liiga tulee olemaan maamme suurin ja merkittävin CS:GO-sarja, jossa on pääsarjan lisäksi kaksi alempaa divisioonaa. Jo vuosia pyörinyt haastajaliiga sekä tänä vuonna lanseerattu avoin liiga ovat nostaneet jatkuvasti uusia lahjakkuuksia Suomen CS:GO-kartalle, kertoo FEL:n myynti- ja markkinointijohtaja Matti Kailanto.
Eikä se ole mikään yllätys, kun otetaan joukkueiden lukumäärä huomioon.
– FEL:n CS-liigoissa on nähty kaikkiaan yli 500 joukkuetta kilpailemassa Suomen CS:GO-kuninkuudesta. Näin laaja sarja tukee Elisa Viihteen ja FEL:n yhteistä missiota tarjota suomalaispelaajille uusia ja erityisesti konkreettisia polkuja kohti ammattilaisuutta, jatkaa FELin toimitusjohtaja Jussi Halme.
‒ E-urheilun merkitys kasvaa kovaa vauhtia niin maailmalla kuin Suomessa, ja Elisa Viihde on jo vakiinnuttanut asemansa Suomen suurimpana ja katsotuimpana CS:GO-sisällöntarjoajana. Olemme hyvin iloisia uudesta liigasta, joka vahvistaa asemaamme e-urheilun edelläkävijänä, kertoo Elisan urheilu- ja maksu-tv-liiketoiminnasta vastaava Mika Lepistö.
Elisa Viihde ja Suomen elektronisen urheilun liitto yhteistyöhön
FEL-finaaleissa julkistettiin myös Elisa Viihteen ja Suomen elektronisen urheilun liiton välinen yhteistyö. Elisa Viihde ja SEUL yhdistävät voimansa muun muassa kotimaisessa mestaruuskilpailutoiminnassa, HAVU Akatemia -talenttihaussa sekä maajoukkuetoiminnassa. Kuluvan vuoden loppuun asti kestävän yhteistyön tarkoitus on kehittää yhdessä suomalaista elektronisen urheilun toimintaa.
‒ Elisan tuki erilaisille elektronisen urheilun tapahtumille ja toimijoille on ollut merkittävää. Olemme pitkään hakeneet vastaavaa pääyhteistyökumppanuutta, jonka keskeiset arvot toimintaan ovat yhdenvertaisuus, yhteisöllisyys ja vastuullisuus. Olemme todella tyytyväisiä siihen, että meillä on Elisa Viihteen kanssa mahdollisuus rakentaa yhä paremmin elektronisen urheilun kenttää tukevaa toimintaa, kommentoi Suomen elektronisen urheilun liiton puheenjohtaja Joonas Kapiainen.
Elisa Viihteen ja SEUL:n yhteistyö tulee tarjoamaan helpomman tavan seurata ja löytää kotimaiset e-urheilulähetykset ja -sisällöt. Yhdistämällä perinteiset LAN-tapahtumat, kotimaiset liigat ja osakilpailut Elisa Viihde luo Suomen e-urheilukentälle uudenlaisen SM-kilpailukokonaisuuden. Elisa Viihde on myös Counter-Strike: Global Offensive -pelin eSM-kilpailuiden virallinen operaattori sekä Suomen e-urheilumaajoukkueen virallinen kumppani joulukuussa Etelä-Korean Soulissa käytävissä MM-kilpailuissa.
(Kuvituskuva ei liity juttuun)
Lähde: Elisa
Kuva: Riikka Vahtera / Mediaporras
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Kasinorakastajan blogi: Marraskuun parhaat uudet pelit ja yllätys
- Seiska: Stefan Thermanin hevostallin kohu paisuu – ”Stefua ei saatu kiinni”
- Erika Helin vastaa törkykommentoijalle: ”Iso varoitusmerkki puhujan heikosta sivistyksestä”
- Näin laulaa Iida Vainio – julkaisi ensimmäistä kertaa videon taidoistaan
- Jutta Larmin dramaattinen julkaisu: ”Ihmisen kanssa, joka tuomitsee sua, puhuu susta rumasti ja…”
- Iida Vainio lähetti paljonpuhuvan viestin Archielle – Onko rokkari vältellyt kihlattuaan?
- Helena Koivu järkyttyi toisessa oikeuskäsittelyssä: ”Tämä on puhdasta pahuutta”
- Sanna Marin poseeraa kireissä nahkahousuissa – aivan kuin maailmankuulu rock-tähti!
- Petetty Iida Vainio tilittää miehistä: ”Jos hän haluaisi…”
- Maria Nordin kyseenalainen väite arkisen lääkkeen ja mielenterveysongelmien yhteydestä
- Näin laulaa Iida Vainio – julkaisi ensimmäistä kertaa videon taidoistaan
- Helena Koivu järkyttyi toisessa oikeuskäsittelyssä: ”Tämä on puhdasta pahuutta”
- Sanna Marin julkaisi kuuman bikinikuvan – Jestas mikä bikinikroppa!
- Jutta Larmin dramaattinen julkaisu: ”Ihmisen kanssa, joka tuomitsee sua, puhuu susta rumasti ja…”
- Ikäviä uutisia satelee: törkyviestejä lähetellyt Aku lensi ulos merkittävästä tuotannosta
- Iida Vainio lähetti paljonpuhuvan viestin Archielle – Onko rokkari vältellyt kihlattuaan?
- Petetty Iida Vainio tilittää miehistä: ”Jos hän haluaisi…”
- Maria Nordin kyseenalainen väite arkisen lääkkeen ja mielenterveysongelmien yhteydestä
- Iida Vainio raivostui Archien Cruzin pusukuvasta: ”Kuinka kehtaat?! Mikä luuseri”
- Iida Vainio kosti Archielle? Julkaisi rohkean ja paljonpuhuvan kuvan komistusten kanssa