Viiniboksi on pian helpompi kierrättää
Altia tuo ensimmäisenä Suomen viinimarkkinoille hanapakkauksen, jossa on repäisynauha laatikon purkamista varten. Repäisynauhan avulla pakkauksen eri osien purkaminen ja lajitteleminen jätteenkeräykseen on entistä helpompaa.
– Hanapakkaukset ovat lähtökohtaisesti lasipulloja ympäristöystävällisempi pakkausmuoto. Monet kokevat kuitenkin vaikeaksi hanapakkauksen oikeanlaisen kierrätyksen, sillä tyhjää pahvipakkausta on vaikea saada auki. Uusi pakkaus tekee lajittelusta huomattavasti helpompaa, kertoo Altian viineistä vastaava tuotepäällikkö Kati Sallinen.
Uusi repäisynauha tulee ensimmäisenä St. Elmo -viinin pakkauksiin toukokuun aikana. Chill Out -sarjan hanapakkaukset saavat repäisynauhan kesäkuun aikana.
Bag-in-boxit kasvattavat suosiotaan
Bag-in-box -viinit kasvattavat suosiotaan Pohjoismaissa. Ruotsissa laatikkoviinien osuus kaikista myydyistä viineistä oli vuonna 2013 jo 52,8 % (104,5 miljoonaa litraa), Suomessa hieman pienempi, 40,4 % (19,7 miljoonaa litraa).
Hanapakkaukset aiheuttavat lasipulloja vähemmän kuormitusta ympäristölle sekä tuotanto- että kuljetusvaiheessa. Repäisynauhan avulla varmistetaan, että käytetyt viinilaatikot tulevat mahdollisimman hyvin kierrätetyksi. Pahvilaatikko on nauhan avulla helppo avata, ja sisällä olevan muovipussin sekä muut muoviosat saa eroteltua pahvisesta laatikosta.
LUE MYÖS:
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”