Votkaa ja taidetta Kluuvissa
Taiteilijansa vasta näyttelyn jälkeen paljastava Unknown Cargo -taidegalleria muuttaa Helsingin keskustaan Aleksanterinkadulle sekä aloittaa yhteistyön Absolut Vodkan kanssa. Unknown Cargo on taidegalleria, joka paljastaa kunkin taiteilijansa vasta näyttelyn jälkeen sulkijaisissa. Erikoinen galleriakonsepti toteutettiin ensimmäisen kerran Kalasataman Konttiaukiolla kesällä 2011. Vuonna 2013 galleria toimi Teurastamolla sekä Vallilassa. Nyt taidegalleria muuttaa kahdeksi kuukaudeksi Kluuvin ostoskeskuksen katutasoon Helsingissä.
Aleksanterinkadulla aukeavassa uudessa 350 neliön galleriatilassa järjestetään kevään aikana neljä kaksiviikkoista näyttelyä. Tilan yhteydessä on myös cocktailbaari, joka palvelee yleisöä arki-iltaisin ja viikonloppuisin.
Taiteilijat saavat tilan suhteen täydellisen taiteellisen vapauden. Galleriavuokraa ei peritä, ja jokaiselle taiteilijalle maksetaan pieni palkkio. Osa Unknown Cargossa esittäytyvistä taiteilijoista on suurelle yleisölle tuntemattomia, osa taas kansainvälisestikin tunnettuja taiteen tekijöitä.
Unknown Cargo on otettu ainutkertaisuutensa takia mielenkiinnolla ja innolla vastaan, ja galleria on hiljalleen vakiinnuttamassa asemansa suomalaisen kulttuurin kentällä. Gallerian korkeat kävijämäärät kertovat siitä, että toimintatapa herättää kiinnostusta myös perinteisen taideyleisön ulkopuolella.
Seuraava näyttely nimeltään piste viiva avautuu 15. huhtikuuta ja sen sulkijaisia vietetään 25.4.
Aikaisempia taiteilijoita
Unknown Cargon taiteilijoita ovat olleet muun muassa Päivi Hirsiaho, Teemu Mäki, Ananya Tanttu, Riiko Sakkinen, Sanna Paananen, Ninni Luhtasaari, Heta Kuchka ja Stefan Bremer.
Absolut Vodka on tunnettu projekteistaan nykytaiteen parissa. Taitelijat kuten Andy Warhol, Louise Bourgeois, Damien Hirst ja viimeisimpinä esimerkiksi Woodkid, Rafael Grampa sekä suomalainen Sami Lukkarinen ovat kaikki olleet yhteisyössä tuotemerkin kanssa, ja Unknown Cargo jatkaa paikallista taideyhteistyötä jälleen uudella tavalla.
Osoite:
Aleksanterinkatu 9, Kluuvi, Helsinki
Avoinna:
15.4.–6.6.2014
to–pe 12–17, la–su 12–15
Baari avoinna iltaisin ja viikonloppuisin

Kuvassa taiteilija Sami Lukkarisen tulkinta Absolut Vodka -pullosta; kuva: Staffan Tubanov.
Artikkelikuva: Divaaniblogit / Kotilo
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin söpöissä tunnelmissa – ”Vilkuilivat hieman ympärilleen”