Viime vuosien mediakirjoitusten perusteella on voinut saada sellaisen kuvan, että nuorilla aikuisilla olisi edelleen eniten maksuhäiriöitä. Totuus on kuitenkin jotain aivan muuta.
Tilastojen mukaan yllättävä ikäryhmä on noussut maksuhäiriöiden kärkeen kaikissa Pohjoismaissa, sillä yli 60-vuotiaiden joukossa on yhä enemmän maksuhäiriömerkintöjä niin Suomessa, Ruotsissa kuin Norjassakin. Sen sijaan maksuhäiriöllisten alle 20-vuotiaiden nuorten määrä on pitkällä aikavälillä vähentynyt Ruotsissa ja Norjassa. Suomessa vähentyminen alkoi vasta viimeisen vuoden aikana. Muissa ikäluokissa maksuhäiriömerkintöjä keränneiden henkilöiden määrä on kasvanut maltillisemmin.
Yli 60-vuotiaiden maksuhäiriöt ovat viime vuosien aikana kasvaneet merkittävästi Pohjoismaissa. Vuoden 2008 jälkeen maksuhäiriöllisten yli 60-vuotiaiden määrä on noussut Suomessa jopa 69 prosenttia, Ruotsissa 51 prosenttia ja Norjassa 45 prosenttia.
– Kasvu on merkittävä, sillä maksuhäiriömerkinnällisten henkilöiden määrä keskimäärin on lisääntynyt huomattavasti maltillisemmin: Suomessa 31 prosenttia, Norjassa 18 prosenttia ja Ruotsissa 13 prosenttia, toteaa toimitusjohtaja Juha Airaksinen markkina- ja luottotietoyhtiö Bisnodesta.
Alle 20-vuotiaat puolestaan ovat hoitaneet raha-asioitaan huomattavasti järkevämmin. Vuoden 2008 jälkeen maksuhäiriöllisten alle 20-vuotiaiden määrä on laskenut Norjassa 5 prosenttia ja Ruotsissa peräti 23 prosenttia. Sen sijaan Suomessa maksuhäiriöllisten nuorten määrä on tällä aikavälillä kasvanut 27 prosenttia.
– Vaikka alle 20-vuotiaiden, maksuhäiriöllisten suomalaisten määrä onkin pitkällä aikavälillä kasvanut, viimeisen vuoden aikana tilanne on kohentunut huomattavasti. Kun verrataan vuotta 2013 vuoteen 2012, maksuhäiriöllisten nuorten määrä on vähentynyt viisi prosenttia, Airaksinen sanoo.
– Suomalaisnuorten olisi kuitenkin syytä ottaa oppia Ruotsista ja Norjasta. Siellä nuorimmat ikäryhmät ovat hoitaneet raha-asiansa entistä paremmin, vaikka muut ikäryhmät ovat lepsuilleet maksujensa kanssa.
Tilastoja maksuhäiriöistä
Suomi
– Alle 20-vuotiaiden maksuhäiriöllisten henkilöiden määrä on vähentynyt viimeisen vuoden aikana 5 prosenttia. Viimeisten viiden vuoden aikana määrä on kuitenkin kasvanut 27 prosenttia.
– Yli 60-vuotiaiden maksuhäiriöllisten henkilöiden määrä on lisääntynyt viimeisen vuoden aikana 7 prosenttia. Viimeisten viiden vuoden aikana määrä on kasvanut 69 prosenttia.
– Yleisesti maksuhäiriömerkinnällisten henkilöiden määrä on lisääntynyt viimeisen vuoden aikana 2 prosenttia. Viimeisten viiden vuoden aikana määrä on kasvanut 31 prosenttia.
Norja
– Alle 20-vuotiaiden maksuhäiriöllisten henkilöiden määrä on vähentynyt viimeisen vuoden aikana 3 prosenttia. Viimeisten viiden vuoden aikana määrä on vähentynyt 5 prosenttia.
– Yli 60-vuotiaiden maksuhäiriöllisten henkilöiden määrä on lisääntynyt viimeisen vuoden aikana 5 prosenttia. Viimeisten viiden vuoden aikana määrä on kasvanut 45 prosenttia.
– Yleisesti maksuhäiriömerkinnällisten henkilöiden määrä on viimeisen vuoden aikana kasvanut 4 prosenttia. Viimeisten viiden vuoden aikana määrä on kasvanut 18 prosenttia.
Ruotsi
– Alle 20-vuotiaiden maksuhäiriöllisten henkilöiden määrä on vähentynyt viimeisen vuoden aikana 12 prosenttia. Viimeisten viiden vuoden aikana määrä on vähentynyt 23 prosenttia.
– Yli 60-vuotiaiden maksuhäiriöllisten henkilöiden määrä on viimeisen vuoden aikana vähentynyt prosentin. Viimeisten viiden vuoden aikana määrä on kuitenkin lisääntynyt 51 prosenttia.
– Yleisesti maksuhäiriömerkinnällisten henkilöiden määrä on vähentynyt prosentin. Viimeisten viiden vuoden aikana määrä on kuitenkin kasvanut 13 prosenttia.
Luvut ovat tilastoja Bisnoden ylläpitämistä luottotietorekistereistä.